Haaste elokuvasta.

Alunperin minun piti tehdä tästä aiheesta oma pieni näppärä sarjakuva, mutta tänään ollut raskas päivä.
Ahrkerointia lehtien kanssa pihalla.
Hirvenlihan valmistusta.
Tärkeämpää kirjoittamista.
Erään koneen korjaamista.
Ja muutama muu kiireinen juttu on vienyt ajan.

Joten mietin hetken sanallisesti elokuvaa State Of Play. Jos et tiedä tai tunne elokuvaa, niin vaikka http://www.imdb.com/title/tt0473705/ osoite kertoo sinulle jotain tästä elokuvasta.

Pidän elokuvasta, koska elokuvassa on harvinaisen vaikea loppu. Elokuva jättää motiivin täysin kertomatta - nimittäin murhan motiivin. Tietenkin se antaa katsojalle viitteitä, mistä voisi olla kyse. Mutta itse motivia ei varsinaisesti kerrota.

Jos State of Playlle tehtäisiin jatko-osa, luulisin murhaajan siinä kävelevän vihellen ulos oikeussalista, koska kukaan ei osaa selittää, miksi hän teki, minkä teki. Amerikkalaisten elokuvien tapaan olisi pelkkiä aihetodisteita - ja kaikki todistajat olisivat kuolleet. Tämän elokuvan tekeekin kiinnostavaksi juuri ne asiat, jotka jäävät katsojan tietoisuuden ulkopuolelle. Onko hyvä voittanut vai nauraako paha oikeasti kuollakseen nurkan takana?

No tietenkin elokuva on myös kevyt analyysi toimittajan työstä, film noir henkeen, mutta kuvaako elokuva oikeasti esimerkiksi suomalaisen toimittajan arkea. Ei mitenkään. Sen sijaan elokuva on kuvaus niistä kliseistä, joita usa:n filmiteollisuus on luonut toimittajan työn ympärille - varsinkin rikostoimittajan. Mutta juuri nämä kliseet ovat elokuvassa äärimmäisen herkullisia.

Miksi elokuva, joka rakentuu kliseille ja lopulta ei edes kerro, mistä oli kysymys, on hieno elokuva? Koska se on tehty hyvin. Tarina on sujuva. Lopussa katsoja ei ehdi pysähtyä miettimään kysymystä, mitä hittoa - miksi? Eli elokuva on viihdyttävä ja mukaansa ottava. Harva elokuva pystyy tähän. Ja harva elokuva pystyy olemaan yhtä julma katsojaa kohtaan kuin tämä kyseinen elokuva. Pisteet tulevat juuri elokuvan taidosta huijata katsojaa.

Kaikken parasta on ammattitappajan itsemurha. Miksi mies, jonka hengen toinen mies on pelastanut, haluaa ottaa hengen itseltään kiitokseksi hengensä pelastamisesta? Elokuvan rytmi on vain niin nopea, että tätäkään kysymystä ei ehdi syvällisesti pohtimaan. Ei ehdi miettimään, onko katsojalle tarjotussa vastauksessa mitään järkeä.

Hieno ohjaus ja hieno käsikirjoitus.

Jos et ole koskaan nähnyt tätä elokuvaa, katso se ihmeessä. Hämmästy, miten elokuva mollaa katsojaa ja syöttää hänelle asioita, joissa ei ole mitään järkeä. Tämän jälkeen voit tehdä samanlaisen analyysin mielielokuvastasi.

Tämä tältä päivältä. Edes Maiju ei hypähtänyt tällä kertaa tämän tekstin kulmiin. Tästä aiheesta olisi saanut herkullisen sarjakuvakeskustelun, mutta se on nyt menneen talven lumia. Toinen aihe, toisella kerralla.

Joulu lähestyy

Päivä takana.
Pitkän miettimisen jälkeen vihdoinkin eräs norjalainen hiihtäjä joutui kilpailukieltoon. Mietin itsekseni aikaa, jolloin asuin tovin norjan vuonojen kupeella, eräällä tunturilla, jossa talvella lumi peitti tien ja ulko-oven ja lumilapio oli tuttu taistelulaite. Norjalainen kansallisuustunne on todella voimakas. Monet norjalaiset oikeasti uskovat olevansa parempia kuin muiden kansojen ihmiset.

"Mitäs tämä sana 'Monet' tarkoittaa," Maiju tarkertuu selitykseeni.

" Hyvä on. Minulla oli Norjassa muutama tuttu, jotka olivat yltiöisäänmaallisia. " korjaan sanojani.

"Myönnät, etä et ollut tekemässä tilastoja Norjalaisesta nationalismista?" Maiju kysyy.

"Myönnän. En tutustunut kaikkiin norjalaisiin, vain muutamaan... Ja heistäkin oikeasti vain pari taisi julistaa Norjan ylivoimaisuutta muihin nähden," nyökyttelen päätäni.

"Eli ovat ihan samanlaista kansaa lopulta kuin suomalaisetkin?" Maiju tiedustelee.

"Joo, ovat," nyökyttelin päätäni.

"Mitäs muuta tänään tapahtui?" Maiju kysyy, kun olin korjannut sanojani.

"Minulle selvisi, miten hienoja tekokynttilöitä on olemassa," kerroin," Ovat jo niin aidon oloisia, että pian ei enää aitoja kynttilöitä tarvita. "

"Et ole ennen tutustunut Led-kynttilöihin?" Maiju hymyilee.

"No, en. Ostin pari isoa sähkökynttillää, joihin oli tehty näppärä liekki. Niissä oli pieni liekin muotoinen muovilevy heilumassa samalla tavalla kuin liekki heiluu. Valo kynttilän sisäpuolella heijastui heiluvaan kappaleeseen ja se näyttää aivan liekiltä. Yksinkertainen ja näppärä keksintö. Onkohan se patentoitu?" kerron.

Maiju kohauttaa patenttikysymykselleni olkapäitään.

"Joulu on pian ovella," Maiju sanoo," Kaupat keräävät hyllyille kiiltäviä esineitä, pelejä ja leikkikaluja... Ihmiset hullun lailla kiertävät kaupoissa ja keräävät noita tavaroita. Joka vuosi sama tarina. Samat tavarat. Samat ihmiset. Oletko miettinyt, mitä edellisjoulun krääsälle on tapahtunut?"

"Kai sitä tulee joka vuosi mietittyä. Uskon kuitenkin, että suurin osa noista Joulun innoittamista ovat lapsiperheiden jäseniä. Onnellinen joulu on parasta, mitä lapsella voi olla... Tunne siitä, että on tärkeä."

Pidän tauon sanoissani.
"Jos minulla olisi lapsia, loisin heille satujoulun. Veisin heidät jonnekin, missä voi kokea joulun oikeasti.
 Katsoa miten revontulet tanssivat taivaalla.
Hiihtää lumessa.
Tehdä lumilinnoja.
Saada paljon lahjoja."
Pysähdyn omiin unelmiini ja vaikenen, ja hätkähdän, kun Maijun sanat pelästyttävät minut.

"Olivatko sinun joulusi onnellisia," Maiju kysyy.

Nyökkään.
"Muistan monta onnellista joulua. Jouluna pääsin pakoon pahaa koulumaailmaa ja pahoja ihmisiä. Joskus vietimme joulua tätini tykönä. Joskus ihan kotona." hymyilin," Muistan kun paistoin ensimmäisen kalkkunani olessani jotain seitsämän tai kahdeksan. Äiti eli silloin vielä," muistot pyyhkivät ylitseni," Kalkkunan paisto oli helpompaa kuin kinkun tekeminen ja kalkkuna oli parempaa..." Mietin tovin," en muista, miten päädyin haluamaan kalkkunaa, mutta vanhemmillani ei ollut asiaa vastaan mitään."

"Taisit olla hemmoteltu lapsi?" Maiju iskee tähän kohtaan.

Silmäni sumenevat toviksi kysymyksen takia.

"Ehkä vähän... Tai joissakin asioissa kyllä. Minä taisin olla tärkeä isälle ja äidille." vaikenin," Mutta he eivät vain osanneet auttaa minua silloin kuin olisi pitänyt. Olin tärkeä, mutta he eivät nähneet kärsimyksiäni..."

Katson Maijua:"Olen puhunut tuosta ihan jo liikaakin, joten ohitetaan tämä lapsuuden kauhut kohta."

Maiju nyökkää.

"Eli pidit jouluistasi," hän sanoo.

"Pidin." vastasin.

" Myöhemmin joulut menettivät merkityksensä. Muovikuusen yhä laitan yhteen olohuoneen nurkkaan ja siihen tulee palloja, valoja ja koristeita. Mutta se on sellaista tapaa, joka vähän ärsyttää. Ensin pitää ennen joulua levittää kaikki paikoilleen. Joulun jälkeen samat tavarat pitää laittaa takaisin varastoon. Edestakaista touhua vain tottumuksen takia."

"Jos sinulla olisi lapsia, niin asialla olisi toinen merkitys," Maiju miettii.

"Mutta minulla ei ole lapsia. " vaikenen," Mietin viime yönä, miten yksinäinen tulen vanhana olemaan, koska minulla ei ole lapsia, jotka muistaisivat minua. Itseasiassa kukaan ei tule muistamaan minua vanhana. Tulen kuolemaan yksin."

"Monet kuolevat yksin, vaikka heillä olisi lapsia," Maiju sanoo.

"Mutta heillä on ollut jotain sellaista, mitä minä en ole koskaan kokenut," ilmoitan.

"Sinä olisit halunut lapsia?" Maiju kysyy.

"En tiedä. Ehkä lapset kuuluvat elämään, joten olen mahdollisesti menettänyt elämästä kokemuksen, jonka toiset ovat saaneet. Mutta minusta olisi ollut kauheaa, jos lapsillani elämä olisi ollut yhtä kamala kokemus kuin minulla se on ollut," totean.

"Mutta sinä et tiedä olisiko se ollut. Voihan olla, että olisit onnistunut tekemään lastesi elämästä paremman kuin omasi on ollut. He olisivat voineet olla hyvinkin onnellisia," Maiju hymyilee.

"Ehkä. Mutta sitä ei koskaan saa tietää. Epäilen asiaa. Olen aika varma, että ratkaisuni oli oikea. Jos jossain tuolla on poolingi, jossa lapset odottavat syntyvää, niin minulle tarkoitetut lapset pääsivät paljon parempaan paikkaan viettämään elämää. Olen varma siitä," hymyilen leveästi," Sitä on mukava ajatella."

"Olkoon niin," Maiju sanoo.

Olemme vaiti tovin.

"Toisinaan ostan itselleni jotain pientä joululahjaksi. Jonkun elokuvan. Jonkun pienen asian. Ei mitään kallista. Sellaista mistä tulee hyvä miele. Menen kauppaan ja annan myyjän paketoida ostokseni. Näyttelen että se ei tule itselleni. Sitten jouluna se löytyy kuusen alta, ja olen ikionnellinen juuri oikeanlaisesta lahjata." kerron," Tosin viime aikoina minulla on ollut olo, että omistan kaiken, mitä ihminen voi haluta elämässään...siis materialisen tavaran. Joten joululahjan ostamisen halu on kaikonnut."

"Osta jotain kivaa tänä vuonna," Maiju sanoo," Meille molemmille!"

Naurahdan.
"Ehkä ostankin."

Ilta on pimeä. Ulkona kuistilla on kaksi tänään ostettua lyhtyä, joiden sisällä on ledkynttilät. Liekit läpättävät pimeää metsää vasten ja antavat valoa yöhön.
Mietin kaupassa ostanko lintuja varten pienen riipustettavan ruokintahäkkyrän. Jätin ostamatta naapurien takia. Linnuilla on tapana häiritä muita ihmisiä.
Joten Ledkynttilät olivat ainoa ostos. Ne ovat kauniita pimeässä.

Valoa pimeyteen!

Päivän alku

Perjantai.
Kirjallisuuden historian kuuluisin perjantai on robison Crusoen alkuasukaskaveri. Yksinäiselle miehelle annettiin mahdollisuus ystävyyteen, kun hän oli pitkään uskonut olevansa ainoa ihminen koko alueella.
Olen miettinyt, tekikö Daniel Defoe tahallaan robisonista naivin tyypin, vai oliko tämä vain sattumaa. Sen sijaan toinen autioon maailmaan joutunut herra, Mark Watneyyn, ei ole lainkaan naivi. Tätä astronauttia, joka jää sattumalta Mars planetalle ei voi sanoa kuin selviämistaitojen mestariksi. Itse kirjailija Drew Goddardin vetää paikoin mutkia liiankin suoriksi tehdessään sankarilleen tilaa.

"Mistä kirjasta on kysymys?" Maiju kysyy saman tien.

" Yksin marsissa," kerron,"Taitaa olla kirjan suomennettu nimi. Siitä on myös elokuva."

"Okey," Maiju nyökyttelee päätään.

Kirjoitan tätä aamulla.
Huomaan että pääni on aika tyhjä.

"Pää ei voi koskaan olla, niin tyhjä, ettei siellä jotain ajatusta olisi." Maiju huomauttaa.

"Totta," sanon," Mutta minun päässäni on nyt vain ajatus kuntoilemisesta."

"Kuntoilemisesta?"

"Niin, pitäisi ennen töitä tehdä pieni parinkymmenen minuutin lihasharjoite," selitän.

"Sinulla alkaa olla kiire," Maiju sanoo ja katsoo kelloaan." Kello on jo kohta kahtakymmentä vaille kuusi!"

"Totta." Sanon." Ehkä lopetan tämän juonettoman blokkaukseni tähän... Mitä luulet?"

Maiju hymyilee.

"Talvi on kohta ovella ja kylmä odottaa sinua ulkona. Melkein pakkasta, joten hyvä lämmitellä, ennen kuin lähdet tuonne ulos."

Maiju on oikeassa.
Vilkaisen nopeasti päivän uutisia.
Konehalli palaa hankasalmella.
Venäjäpakotteilla uhkaillaan taas.
Malmössa on Isis iskenyt polttopullolla.
Välimerellä on kulkenut pakolaisia,.
Jemenissä soditaan yhä.
Yhdysvaltain presidentin vaali jatkuu ja Clinton on periaatteessa vahvoilla, kun Trumpilla tuntuu olevan tienviitta kadoksissa. Mutta näistä vaaleista ei koskaan tiedä. Ne ovat toisinaan pelkkää arpapeliä.

Torjuminen

Oletko tullut pahastikin torjutuksi?

Katson Maijua syrjäsilmällä.
" Se oli varmaan se viimeinen niitti torjuntakerroista. Kun vain tuntee, että koskaan se unelmien tyttö ei millään tavalla hyväksyä sinua, tulee olo, että tässä maailmassa ei vain ole ketään."

"Kuulostaa kurjalta."

"Se tuntui kurjalta. Sitä voi varmaan kuvata sellaisella ololla, kun maantiejyrä olisi viimeisen kerran ajanut ylitse ja sen jälkeen.... Ei enää mitään."

"Tennis liittyi siihen?" Maiju kysyi.

"Tennis on muutaman kerran sen jälkeen, kun kävin kauan sitten kursseilla vaikuttanut suhteisiini... Mutta ei sillä ole ensisijaista merkitystä ollut," kerron. " Enemmänkin halusin tänään pohtia tennistä, koska sitä on mukava pelata ja haikailen taas, jos jostain löytyisi tennisseuraa."

"Varmasti!" Maiju ilmoittaa.

"En usko. Saara on ainoa olento, joka enää kanssani pelaa tennistä, luulen. En osaa niin hyvin sitä peliä, että voisin löytää ketään enemmän pelannutta... Ja tässä iässä ei enää löydy muita saman ikäisiä, jotka eivät olisi jo pelanneet."

"Älä höpsi," Maiju huomauttaa," Aina on olemassa ihmisiä, jotka haluaisivat kokeilla ja harrastaa jotain, mitä eivät ole ennen tehneet."

"Mutta oletko huomannut, miten vaikeaa heidän löytämisensä on. Kun ihan tavallisten ystävienkin löytäminen on vaikeaa." laitan vastaan.

"Mutta harrastusseuran löytäminen voi olla helpompaa... Olen ihan varma, että jostain löytyy yhtä kurja tyyppi tenniksessä kui sinä olet... Jos vain uskalla etsiä!" Maiju väittää.

En sano enää mitään. Maiju saattaa olla oikeassa. Varmaan etsimällä löytää mitä vaan. Mutta jaksanko minä etsiä?

En ole asiasta lainkaan niin varma.
Minulla on paljon muutakin tehtävää, kuin aikani käyttäminen etsimiseen... Edes tenniskaverin etsimiseen.

Ehkä ihmiset ovat tässä maailmassa yksin usein, koska eivät jaksa etsiä. Etsiminen voi olla väsyttävää, varsinkin jos on tunne, että koskaan ei löydä etsimäänsä. 

Olen varma, että joku tekee muiden puolesta etsimisellä hyvä rahat nykymaailmassa. 
Varmasti.

Toistoa.

Toisinaan ihmisiä katsellessaan, miettii tunteeko ihmisen todella hyvin siinä vaiheessa, kun hänen juttunsa alkavat olla tuttuja. Onko tuo tilanne hetki, jolloin ihmistä voi jollain tavalla kutsua kaveriksi, vai onko se tilanne, jolloin vain selviää, miten vähän ihmiselle on tapahtunut elämän aikana.

Kaikki on jo tullut kerrottua.

Voiko tätä verrata jotenkin uutismedioihin. Onko maailma siinä vaiheessa jo erityisen tuttu, kun uudetkin uutiset tuntuvat vanhoilta.

Sota siellä ja täällä.
Ihmisiä kuolee siellä ja täällä.
Nuorilla on ongelmia ja he eivät saa töitä. Lisäksi nuorilla ei ole tapoja.
Vapaamuurareita maailmalla.
Opiskelijan elämä on kovaa.
Kunnallinen terveyden huolto ei toimi. Tässä kohtaa on pakko miettiä, toimiiko kunnallinen terveydenhuolto missään maailmassa kunnolla. Eräs Guardianin toimittaja oli sitä mieltä, että suomessa kyseinen huolto toimii erityisen huonosti, josta voisi vetää johtopäätöksiä, että suomessa on maailman heikon terveydenhuolto, mikä todennäköisesti ei pidä paikkansa. Mutta onko tämäkään uutinen uusi?

Naiset valittavat miehistä, miehet valittavat naisista. Siinäkään ei ole mitään uutta. Jotkut menevät innoissaan naimisiin ja eroavat yhtä innoissaan myöhemmin. Olen tainnut ennenkin miettiä, onko naimisin menolla enemmän rituaalina nykymaailmassa merkitystä, kuin itse naimisissa ololla. Olen esittänyt mielipiteeni.
Eroaminen pitäisi kieltää lailla ja naimisiin menemistä pitäisi vaikeuttaa merkittävästi. Joten tämäkään ei ole uutta.

Elämämme ja kuolemamme on tilastollisesti arvioitu monissa tutkimuksissa. Elämänkaaren psykologia kertoo ihmisen mietteistä eri elämän vaiheissa. Aiheesta on kirjoitettu kokonaisia kirjoja, joten mitä uutta tästäkään aiheesta voi löytää.

" Varmasti maailmassa on jotain uutta," Ilmoittaa Maiju tässä vaiheessa luettuaan tekstiäni hetken.
"No sano yksi asia," minä pyydän.

Maiju näyttää miettivältä. Sitten hän katsoo minua ja sanoo:" Aina syntyy uusia tarinoita, joissa ympäristö on erilainen. Vaikka samanlaisia ihmisiä voi olla paljon, niin harvoin he kirjoittavat samanlaista tarinaa. Tarinat eroavat aina toisistaan, vaikka juoni olisikin mielestäsi samanlainen... Mutta tapa, miten tarina on kerrottu, on erilainen. Sitä tarkoitin kun sanoin, että ympäristö on erilainen."

Katson hetken Maijua, mutta ymmärrän, mitä hän tarkoittaa.

"Naivia," sanon," Sanoin juuri että uutiset ovat samanlaisia. Tuolla samalla ajatustavalla, uutiset ovat erilaisia, koska ne ovat erin ihmisen kirjoittamia ja itse uutisen tarina eroaa aikaisemmista."

"Aivan, minusta uutiset ovat aina uusia, vaikka kuinka niiden juoni olisi samanlainen. Ei siinä ole mitään naivia. Se on aivan täydellinen fakta," Maiju ilmoittaa.

Olin juuri esittänyt hypoteesin, miten samanlainen tämä maailma oli, ja hypoteesi oli saman tien kaadettu toteamalla, että kun tarina eroaa, niin kokonaisuus on eri, vaikka juoni olisi sama.

Kohautan olkapäitäni.
"No olkoon niin sitten," sanon," Olisihan maailma aika tylsä paikka, jos tätä aina katsoisi sillä silmällä, että kaikki asiat ovat vain edellisten toistoa."

"Voitinko minä tämän väittelyn?" Maiju kysyy leveästi hymyillen.

"Sovitaan niin," totean. " Mutta vastaa sinä alkuperäiseen kysymykseeni. Onko ihminen ystävä, kun hänen juttunsa tuntee jo ulkoa?"

"Hän on vain tuttu. Et sinä varmaan televisiohahmoja kutsu ystäviksi?" Maiju kysyy.

"Sovitaan näin," sanon ja annan periksi. Ehkä ei pidä tänään yrittää olla näsäviisas. Maiju on aivan liian välkyllä päällä.

Tänään voi vaikka todeta, voihan Kurtoosi.
Lukija voi itse ottaa selvää, mitä kurtoosi merkitsee :) - Huom! hymiö!

Vastuu.

Uusi päivä.
Luin Saara Aallon taipaleesta kirjoitetun iltasanoman artikkelin, joka selvästi oli hieman skandaalihakuinen. Siinä vihjattiin, että Aallon taival olisi käsikirjoitettu. No, kirjoittaja osoitti typeryytensä, sillä hänen tekstinsä pohjalta saattoi uskoa, ettei hän koskaan ollut katsonut yhtään kyseisen kaltaisella formaatilla tehtyä televisio-ohjelmaa. Lisäksi hän ei selvästi ollut selvillä suomalaisen ja englantilaisen kulttuurin eroista....

...Todennäköisesti tarkoitushakuisesti, sillä mikä myy paremmin kuin hieman skandaalinväritteinen artikkeli iltasanomissa.

Ovelasti sama formaatti kuin ohjelmassa otettu käyttöön tekstiä kirjoitettaessa? Eli syylistyikö lukija ansaan tipahtamiseen, kun hän arvioi kirjoittajan asioiden ymmärtämistä?

"Mitäs tänään?" Maiju kysyy tulleessaan viereeni. Vaatteiden rahinasta ei vo erehtyä. Käännän katseeni. Maiju se siinä.

"Olin kävelemässä eilen illalla," totean.

"Ja mitä näit?" Maiju kysyy välittömästi.

"Näin poikajoukon,"  kerron hieman mietteliäs ääni sanoissani," He raahasivat keskellään yhtä pientä poikaa, joka näytti todella ankealta ja joukkoon kuulumattomalta. Katsoin sitä poikaa siinä keskellä ja mietin itseäni...!
Pidin tauon.
" Minulle tuli epäilys, että poika oli siinä pakolla ja joukko halusi vain leikkiä hänellä. Sellaista sattuu. Tyypit etsivät heikon kaverin joukkoonsa, jolla ei ole juuri ystäviä... tarkoitushakuisesti," hymyilen sanalle, jota olen juuri ylempänä käyttänyt toisessa merkityksessä.

"Tarkoitushakuisesti?" Maiju kysyy.

"Tyypeillä ei ole tarkoituskaan olla ystäviä, vaan heille heikko poika on vain pelinappula, jota voi solvata, kiusata, jolle voi nauraa..; jolle voi tehdä kaikkea, mikä tekee kiusaajien elämästä parempaa. Ja he onnistuvat taitavasti aina käyttämään hyödyksi aikuisten välinpitämättömyyttä, jotta saavat aina pakotettua uhrin liikkumaan kanssaan."

" Tuo kuulostaa kokemukselta," Maiju sanoo.

"Niin..." katson Maijua," Annanpa sinulle yhden muiston elämästäni... Ja sen jälkeen puhumme aikuisten vastuusta... Ja siitä miten vaikea tämä maailma oikeasti on."

"Onneksi nämä niin sanotut kaverini olivat sitä verta aineen vaikutuksen alaisia, etteivät silmillään löytäneet neulaa. Itseasiassa pääsin pakoon tuona iltana," kerroin. " Joten kyllä minulla on kokemusta. Minä todella tiedän, miten kaameita ihmisiä maailmassa on."

"Kuulostaa ikävältä," Maiju sanoi."Mikä tuo homo juttu oli?"

"Toinen noista tyypeistä oli lapsena jo todennäköisesti kaappihomo," kerroin," Hänestä oli kiva homotella kaikkia, mutta ei huomannut omaa suuntautumistaan. Ehkä juuri se teki hänestä ilkeämmän, Ehkä asia asia valkeni hänelle myöhemmin, toivon mukaan ikävällä tavalla" mietin pieni koston himo sisälläni.

"Joo - oli miten oli...Kun ajattelee kaikkea lapsena kokemaani," totesin," Niin tuo oli vain jäävuorenhuippu."

"No mitä ajattelet tästä kaikesta?" Maiju sanoi.

"Olen vähän sitä mieltä, että aikuisilla oikeasti pitäisi olla suurempi vastuu lapsistaan. Mutta turhan moni tekee vain lapset maailmaan, koska sisäinen pakko ajaa siihen. Sitten he pitävät huolta, että lapsi selviää pikku vauva vaiheen läpi.... Ja siinä se. Sen jälkeen lapsi saa olla omalla vastuulla."

Katselin ulos ikkunasta. Ulkona oli pilvistä, kuten monena päivänä  peräjälkeen oli ollut.

" Nykyään on aivan liikaa YH-lapsia ja rikkinäisten perheiden lapsia. Miehet eivät yritä olla isiä, vaan enemmänkin olla kovia uroksia, jotka pahoinpitelevät naiset ja eivät edes huomaa lapsiaan. Ja on uusperheitä, joissa isän ei tarvitsekaan olla vaimonsa lapsien isä. Ja sitten on sellaisia perheitä, joissa vain oikein tiedetä, miten lapsen kanssa pitäisi olla... Kuten minun vanhempani. Minä vain olin. Ajelehdin. Minulla ei ollut oikein tukea. Ja koko ajan oli sellainen olo, että kukaan ei oikeasti välittänyt. Olin erinomainen kohde..; noille tyypeille, jotka näit muistoissani."

" Ja mietit, että se eilinen poika oli samanlainen kuin sinä?" Maiju kysyy.

"Eihän sitä voi tietää, kun kulkee tuntemattomien poikien ohi. Ne muut saattoivat olla hänen veljiään. Ja poika oli pahalla päällä olevat perheen musta lammas, joka ei ollut sinä päivänä saanut joka päiväistä lahjaansa. Tuo pieni tyyppi saattoi olla todellinen psykopaatti. Tai sitten hän todella oli kaltaiseni," mietin.

"Aikuisena olemisessa kauheaa on juuri se, että todellakaan asiat eivät ole itsestään selviä. Ei asioihin voi puuttua sen perusteella, että tulee jostain näkemästään asiasta jokin olo. Aiheuttaisimme kahta kamalampia sotkuja tänne, jos aina vain tuntemuksen perusteella tekisimme asioita. Tai kai jotkut tekevätkin niin..."

"Asioihin pitäisi tutustua, mutta kuka jaksaa paneutua mihinkään tuntemattoman elämään... Ja tässä nimeenomaan on se porsaanreikä, mikä tekee meidän maailmastamme niin vaikean. Vastuun täytyy antaa niille ihmisille, jotka tietävät asioista... siis vanhemmille tai vaikka koulujen opettajille tai joillekin, jotka ovat nuorten kanssa tekemisissä... Mutta entä jos kukaan heistä ei oikeasti vain huomaa... Mitä jos kaikki kyllä haluavat olla vastuullisia, mutta ovat vain niin yksinkertaisia, että eivät tajua... Ja jos tajuavat, niin oikeasti eivät osaa tehdä mitään?"

"Mitä sinä haluat sanoa?" Maiju kysyi.

Naurahdin:" Haluan sanoa, että tämä maailma on tosi paska paikka. Meistä suurin osa on rakennettu täysin vastuuttomiksi. Emme näe napaamme pidemmälle. Sitten nämä sokeat tyypit syyttävät muita, että he eivät tee mitään, kun eivät tajua, että itsekään eivät tee mitään. Syntyy riitoja, tappeluita ja lopulta sotia vain sen takia, että emme osaa olla hyviä toisille ihmisille ja vastuullisia. Emme osaa rakentaa rauhaa ihmisille, vaan olemme erikoistuneet rakentamaan vain huonoa oloa toisille."

" Meihin vittu, on rakennettu sisään surkeuden siemen. Vaikka miten paljon yrittäisimme, niin varmaa on vain se, että psykopaatit ihmiset, jotka osaavat käyttää hyödyksi toisia, menestyvät, sillä heillä ei ole tunnontuskia teoistaan. Ja kukaan ei oikeasti välitä, ennen kuin aivan pakko."

"Jotenkin tuntuu, että maailmasi on todella pimeä," Maiju sanoi.

"Ainakin tänä aamuna se on pimeä," sanon ja katsoin ulos pimeään aamuun. Jälleen kerran minulla oli olo, että haluaisin itkeä.

Mutta mitä hyödyttää itkeä maailmassa, joka ei sääliä tunne? Eikä pahemmin vastuutakaan.

Spekulointia

Sunnuntaita kutsutaan lepopäiväksi.
Lepopäivinä on usein aikaa perehtyä maailmaan paremmin. Mutta lepopäivinä pitää välttää asioita, jotka veisivät voimia turhaan.
Viimeinen lause viittaa kuvien tekemiseen :).

Päivän hauskin uutinen oli, että Trump vaatii Clintonia Doping-testiin. Onko Trumpilla ollut silmää seurata Norjan toivon doping käryä, vai yrittääkö hän vain osoittaa, että Clinton olisi heikko ja kykenemätön ihminen ilman piristeiden tuomaa apua?

No oli miten oli, Norjalaisten epätoivoinen yritys peittää todennäköinen fakta doping-aineiden käytöstä omalla urheilusarallaan on varsin epätoivoisen tuntuista. Jos miettii, että Venäjällä käytetään aineita ja tämän jälkeen pohtii, miten Norjalaiset voittavat Venäläiset kanssakilpailijansa, voi mielessään pyöritellä kysymystä, onko kaikki oikeasti puhdasta?

"Tuohan on samanlaista loan heittämistä ilman perusteita, kuten Trump tekee Clintonin suhteen," Maiju heittää huoneen varjoista tekstiäni kommentoiden.

Nyökkäilen.
"Olet oikeassa. Niin on. Spekuloiminen asioilla on mielenkiintoista. Ihminen on rakennettu spekuloimaan. Se tekee meistä ihmisiä," sanon.

"Ja minusta näyttää, että ihmissuhteilla spekuloiminen on vasta kivaa sinun ja monen muun mielestä," Maiju pohtii nurkkauksestaan," Se varmaan perustuu siihen, että ihmisten ajatuksia ei voi lukea, joten sitä pelkää kaikenlaista... ja pelosta seuraa kaikenmaailman uskomuksia. Ja pelkoja näkyy todella olevan. Ja uskomuksia. Ja niitä on jopa kiva käyttää hyväkseen, kuten vaikka tuo Trump tekee. Mitä luulet? Olenko oikeassa?"

Nielaisen.
Maijun sanat vievät minua taaksepäin elämässäni. Aloin mielessäni käymään läpi listaa naisista, joiden kanssa orastavan suhteen olin joskus spekuloinnilla pilannut.
Ensimmäisenä tuli mieleen tietenkin K. kaukaisesta menneisyydestäni.

Silloin olin tuntenut todellista rakkautta.
Se oli ollut tunne, jota kovasti myöhemmin olin kaivannut ja pelännyt. Tunne, jonka olen piilottanut sieluni ytimeen vankilaan, josta se ei pääse minua enää koskaan piinaamaan.

"Niin tunnustan. Minä olen kyllä spekuloinut elämässäni," sanon Maijulle," Tiedätkö mikä on ollut yksi pääspekuloinneistani?"

"No mikä?" Maiju kysyy.

"Nuorempana halusin uskoa, että olen pelkkä surkimus," sanan surkimus kohdalla en voinut kuin naurahtaa, sillä viittaus tämän blogin nimeen oli mielestäni hupaisa," Olen usein spekuloinut ajatuksella olenko minä se oikea toiselle. Varsinkin kun tapasin erään, jonka nimi alkaa kirjaimella K. spekuloin tätä paljon. Tulin siihen tulokseen, että olen pelkkä paska ja hoidin asiat, niin että K pakeni minua kauas."

"Miksi ihmeessä," Maiju kysyy silmät ympyräisinä.

Kohautin olkapäitäni.

"Uskoin minusa olevan vaikka mitä vikaa, mutta ehkä asia liittyi kuitenkin kokemattomuuteeni. Uskoin silloin, että elämässä on se täydellinen rakkaus - ja kaiken pitää olla täydellistä. Mutta en osannut luoda täydellisyyttä. Olin ollut vuosia melkoisen koulukiusaamisen alla ja minua oli henkisesti viety vai alaspäin. En minä osannut toimia naisen kanssa oikein," huomaan kyyneleen vierivän silmästäni.
"Oikeasti, olin ihan pihalla. Minua pelotti. Olin täynnä hormoneja, jotka huusivat juuri K:n seuraa. En osannut ajatella ketään muuta kuin häntä. Ja en tiennyt, miten lähestyä häntä. "
"Huvittavinta oli, että hän tiesi minun rakastuneen. Luulen, että hän tuli pitkään puolitiehen vastaan, mutta kyllä sain asia pilattua ennen kuin mikään meni pidemmälle," naurahdin.

"Näin myöhemmin olen pohtinut, että menetinkö mitään muuta kuin mahdollisuuden päästä sänkyyn K:n kanssa. Tarkoitan tällä, että jos meistä kahdesta olisi tullut pari, niin millainen elämästäni olisi tullut? Ehkä tylsä?"

"Miten niin tylsä?" Maiju sanoi,"Etkö sinä pidä elämääsi tylsänä jo entuudestaan?"

"Niin.... Minulla on ollut todella tylsiä kausia... tai olen kokenut ne tylsiksi, mutta oikeasti... jos elämääni pohtii, niin kuinka moni on liftannut Norjan pohjoisemmasta pisteestä Afrikan eteläisempään pisteeseen?"

Maiju hymyilee ja nyökkää. "Ei moni."

"Sekin oli paikoin aika tylsää hommaa, mutta toiselta kantilta katsoen ei." sanon ja jatkan:" On spekulointia nähdä jokin matka jännänä ja kivana juttuna. Spekuloinin lopputulos tulee omista odotuksistaan. Jos koskaan ei ole tehnyt mieletöntä matkaa täynnä vaaroja ja tyhmän rohkeita tilanteita ja suoranaista hulluutta, niin helpolla spekuloi romanttiselta kantilta asiaa."

"Tuo äskeinen tarinani K:stakin oli pelkkää spekulointia. Minulla on toinen teoria. K:lla oli jo poikakaveri jossain, ja hän vain oikeasti nauroi käyttäytymiselleni. Tämä spekulointi perustuu tiettyihin ei minulle tarkoitettuihin keskusteluihin, joita jossain vaiheessa kuulin."

"Eli meidän elämämme on pelkkää spekulointia, koska emme voi täysin luottaa muihin ihmisiin. Tai puhun nyt itsestäni. Minä en voi täysin luottaa muihin ihmisiin. Spekuloin että on olemassa ihmisiä, jotka oikeasti pystyvät näkemään muiden ihmisten läpi ja ymmärtämään heitä aivan toisella tavalla kuin minä pystyn. Heidän ei tarvitse luottaa muihin, koska asialla ei ole merkitystä. He tietävät, miten toiset ihmiset käyttäytyvät ja osaavat ennakoida ja toimia aina oikein."

"Oliko tämä sunnuntai-aamun filofosointia?" Maiju kysyy.

"Itse sinä aloitit," huomautan Maijulle." Sinusta harrastin samanlaista spekulointia kun Trump."

Maiju höhähti:" Sinähän tunnustit juuri tefantasia, filosofia, miehet ja naiset, mielikuvitus, sarjakuva, suhteetkeväsi niin."

"No, joo. Niin tunnustin. Jatketaanko aamua?" sanon.

"Jatketaan vaan," Maiju sanoo.

Respektiä

Lauantai. 
Ollaan kuun puolessa välissä. 
Ei kovin kylmää, mutta ei missään nimessä enää lämmintäkään. Leivinuuni ja takka ovat olleet toiminnassa. Joinakin öinä on jopa ollut kylmää. Monena aamuna usva on peittänyt maisemaa, ja tänään usva peitti maisemaa vielä pitkälle keskipäivään asti.
Tunnelma on ollut koko ajan kuin sunnuntaina.
Paitsi Maijulle...

" Eihän tuo nyt vielä niin kamalan kokoinen olo, että sitä pakoon kannattaisi mennä - onhan tuo traktorin pyörää vielä pienempi," minä hymyilen vastaukseksi." Enemmän kai muut vierastavat päivämäärää. Nyt on 15.10 ja nastarenkaita laitetaan vasta marraskuussa paikoilleen."

"No joo, mutta minä en laitakaan talvirenkaita itse paikalle, vaan teetän homman muualla," selitän,"Joten minusta ei olisi ollut apua. Sitä paitsi, minne aiot varastoida tuollaisia jättirenkaita, jos et renkashotellia käytä?"

"No, tuota, muualle..." yskähdän.
"Miksi ihmeessä sinulla on noin iso auto. Mistä tuollaisia edes saa? Mikset käytä vain jotain tavallista iäkästä käytettyä halpaa pientä idässä tehtyä romua, kuten kaikki muutkin naiset? " kysyn.

"Hmmm... No sinua ei voisi massaksi kutsua, vaikka omistaisit pienemmän auton... mutta ok," totean.
"Tuo tuo mieleen ajan, kun olin armeijassa, kauan sitten. Siellä oli
yksi pieni heppu, joka oli sitä mieltä, että naisia ei saa kuin autolla. Eli naiset katsovat millainen auto on ja sen mukaan päättävät kenet valita... Paras auto... Paras mies. Paitsi että tätä juttua ei oikein sinuun voi käyttää, koska et ole mies etkä edes jahtaa autollasi ketään."

"Eli sinun melestäsi statussymboolit ratkaisevat tässä maailmassa? Ne määrittelevät millainen ihminen on. Tai se millä tavalla itseään tuo esiin? Miten näyttävän statuksen omistaa?" sanon.

"Vahvin voittaa?" totean. Painan suutani yhteen." Vahvin voittaa kaikissa suhdejutuissa? No voit olla oikeassa. Tämä maailma on aika väkivaltainen paikka. Jotenkin minä haluaisin nähdä, että maailmassa olisi jotain muutakin kuin brutaalia voimaa, joka olisi se top-asia, se suuri statussymboli. Eikö viisaus tai taito voisi olla niitä symboleita, jotka ratkaisevat, eikä aina vain peloteita tai raakaa voimaa?"

Kieltämättä, Maijulla oli pointtinsa toteamuksessa, mutta onko maailma oikeasti näin yksi oikoinen. Eli vahvin on se kunkku kallion laella?

Mutta mitä voima tarkoittaa? Tarkoittaako se isoa autoa tallissa, vai tarkoittaako se ihmistä, joka katsellaan voi kaataa muita - pelkällä omalla personallaan? Miten persoonan voi nähdä symboleilla?

Mitä ovat voiman todelliset symbolit meidän maailmassamme? Minun on hyvin vaikea uskoa, että maiju olisi oikeassa. Auto on aivan liian arkipäiväinen laite kuvastamaan voimaa. Toki naisia sillä voi saada - tai ainakin se auttaa naisten luo pääsyssä. Mutta ehkä vauraus on meidän yhteiskunnassamme parempi osoitus voimasta, ja vaurauteen liittyy monia muitakin juttuja kuin auto.

Kultainen kävelykeppi voi olla paljon merkittävämpi symboli kuin auto. Se on pelkkää vaaraton keppi, mutta siinä on informaatiota paljon enemmän. Kulta merkitsee rahaa ja rahalla on tärkeä merkitys maailmassamme. Raha tuo valtaa. Eli tavallaan Maiju on oikeassa. On olemassa symboleja, jotka kertovat ihmisen asemasta. Ehkä nuo pienet viitteet ovat meille tärkeämpiä kuin ymmärrämmekään.

Mutta nekään eivät kerro mitään ihmisen personan voimasta, ja on paljon ihmisiä, jotka käyttävät vaurauden symboleja valehdellakseen rikkauttaan. Eli voiko symboleihin oikeasti edes luottaa?

Iso auto tuo respektiä ja jonkinlaista kunnioitusta. Ja varsinkin, jos itse osaa vaihtaa siihen renkaat.

Liikunta

Syksy on tosiaan tullut.
Lenkkipolku oli pimeä ja kostea. Pieniä pisaroita iski kasvoille tutulla metsätiellä, joka kulkee vadelmia täynnä olevan aukion poikki. Nousua ja laskua.
Helpolla reitti on yli kymmenen kilometriä, kun kipittää kaatopaikka alueen halki.

"Ei se vaadi kuin sinnikästä harjoittelua." vastasin. "Innostusta aiheeseen."

" Olen kyllä huomannut. Aika monet itseasiassa kävelevät enimmäkseen ja juoksevat vain hyvin vähän lenkillä" naurahdan." Ne ovat niitä tyyppejä, jotka kehyvat 'lenkkeilevänsä', mutta oikeasti ovat vain kävelemässä."
" Älä ymmärrä väärin, vaikka hieman huvittuneesti suhtaudunkin näihin tyyppeihin, niin jokainen liikkuu omalla tavallaan. Minusta vain on huvittavaa, että tämä joukko ihmisiä selittää omasta kuntoilustaan ummet "Kai tämä meidän yhteiskunta on sen suuntainen... Urheilevat ihmiset on kauniita upeita, parempia kuin muut. Sinä luit yhtenä päivänä niitä deitti-ilmoituksia. Eikö niissäkin juuri osa porukasta painota, että omaa kuntoiluaan ja liikkumista ja urheilullisuuttaan ja kaikkea mitä asiaan liittyy?" sanon. " Minusta yhteiskunta vain houkuttaa meitä esittämään roolia."ja lammet, mutta oikeasti he haluavat vain peitellä sitä tapaa, jolla kuntoilevat. Ikään kuin muka oman kunnon tasoa pitäisi hävetä."

"Kai tämä meidän yhteiskunta on sen suuntainen... Urheilevat ihmiset on kauniita upeita, parempia kuin muut. Sinä luit yhtenä päivänä niitä deitti-ilmoituksia. Eikö niissäkin juuri osa porukasta painota, että omaa kuntoiluaan ja liikkumista ja urheilullisuuttaan ja kaikkea mitä asiaan liittyy?" sanon. " Minusta yhteiskunta vain houkuttaa meitä esittämään roolia."

" Niin valehtelemisella harvoin on toivottua tulosta. Jotkut ihmiset tajuavat olla totuuden mukaisia. Ja tietenkin on olemassa aina kaikelle vastaliike - eli ne ihmiset, joiden mielestä urheileminen on yhtä tyhjän kanssa, syystä tai toisesta."

" Aivan. Harvinaisen totta. Eli lopulta urheilua kannattaa harrastaa vain omaksi ilokseen - ei sen takia, että muut sitä vaativat. Sillä kyllä elämä on hauskempaa, kuin siitä nauttii, kuin että kärsii. Ainakin minusta, mutta minä en olekaan masokisti - vaikka minusta on hauska juosta pitkiä matkoja ja kokeilla kykyjäni."

Maiju ei kommentoinut viimeisiä sanojani. Hän ehkä ajatteli minusta täsmälleen toisella tavalla.

Mutta väliäkö sillä.

Periksi anto

"Annoit sitten periksi," Maiju toteaa.

"Jep, hieman," myönsin," Ja jätin yhden päivän jopa kirjoittamatta."

"Kuvien tekeminen oli liian rankkaa?" Maiju kysyi.

"Niin," vastasin," Kun painaa kovan päivän, niin illalla ei välttämättä jaksa tehdä merkityksettömään
blokiin uusia kuvia. Mikä ei tarkoita, että et olisi merkityksellinen, mutta kuitenkin ei vai jaksa."

"Niinpä," Maiju hymyilee," Minusta olisi ollut kiva esitellä uusimpia virtuaalivaatteluomuksia."

"Joku päivä varmasti," totean, "Mutta nyt on niin raskas kausi, että kuvien tekeminen keskittyy vain varsinaisiin kirjoituksiini."

"No, miten olet niissä edistynyt?"

"Kohtalaisesti. Voimia pitää vain kerätä. Tänään oli suunnitelmissa tehdä vaikka mitä, mutta työt imivät viimeisetkin rippeet."

Ja hymyilin itsekin:" Ja kun kerran kirjallisuuden nobelkin annetaan nykyisin laulun tekemisestä, niin mitä sitä turhaa tekstiä tekemään. Ihmiset eivät enää jaksa lukea. Eivät edes nobelin jakajat. Tai he eivät oikeasti halua ottaa eroa kannattamaansa kirjallisuuden suuntaukseen, joten heidän piti kokonaan loikata pois musiikista, ettei vaan mitään uuden aallon tekstiä pääsisi Nobel-listoille."

"Niin voi olla," Maiju myönsi.

"Mutta joo... Nyt ainakin vähän aikaa keskityn ihan vain kirjoittamiseen." sanoin. " Koska tämä blogi ei kovin suosittu paikka ole vierailla, niin miksi siihen satsaisi mielettömästi. Tämä on kuitenkin sellaista pientä pakoa todellisuudesta. Pieniä kieron huumorin hetkiä... Ja hyvää huumoria ei vain voi ymmärtää kuin itse." Hekotin lauseeni perään. Hekotin kuin joulupukki.

Maiju hymyili leveästi.

"Mutta yhden asian tajusin tänään ajaessani töihin autolla ja kuunnellessani radiota," kerroin.

"No mitä?" Maiju kysyi.

" Se laulu, joka kertoo miehen elämästä syntymästä kuolemaan... se on ihan mahtava laulu. Hyvä, paha, ruma mies... En tiedä sen kappalleen nimeä."

"Käytä duckduckgo:ta ja tarkista nimi," Maiju kehottaa.

"En viitsi." vastaan.

Eilen satoi vähän lumen näköistä hiutaletta taivaalta. Tänään en jaksanut miettiä koko asiaa.
Mutta huomenna on perjantain ja viikonloppu.
Hetken voi olla poissa töistä.
Pienen hetken.

Vapaalla

Istun huoneessani yksin.
Maiju on tänään vapaalla. Hän otti ja puuhalsi jonnekin tutustumaan yksin maailmaan. Joten voin rauhassa olla mustan työpöytäni äärellä ja katsella kahta mustaa näyttöäni ja kirjoittaa tekstiäni.

Rakas blogini, tänään ei tapahtunut mitään erikoista. Menin aamulla töihin. Kävin syömässä pikaruokaa lounastunnilla. Palasin illalla väsyneenä töistä.

Ei siis mitään erikoista.
Kirjoitin muutaman luvun nettikirjaani, joka on hyvässä piilossa kaikkien tavoitettavana, mutta jota kukaan ei löydä.
Piirsin kuvia kirjaani.
Söin.
Pesin vaatteita.
Luin, kuinka keskisuomessa, jyväskylässä palaa jokin biojätteen käsittelylaitos.
Luin, miten saksan pankki tarpertaa horjuvin askelin tietään eteenpäin.
Luin, miten kuntaliitto oli huolissaan soteuudistuksesta.
Kuulin, miten yksin toimivat psykologit vasta olivatkin huolissaan soteuudistuksesta.
Luin huumekuskien määrän kasvusta.

Ei siis mitään ihmeellistä.

eräs deitti-ilmoitus

 

"Mitä nyt Maiju," pelästyin melkein kuoliaaksi kuullessani takaa naurua. Käännyn nopeasti ja näen Maijun istuvan ison kannettavan äärellä.
"Mitä naurat?"

"No millainen se on," sanon ja menen Maijun luo. Hän väistyy sanomatta mitään koneelta ja näen tekstin ruudussa.

 "Kieltämättä, tämä on varsin erikoinen kirje," totean luettuani," Mutta jokainen voi yrittää hakea, mitä haluaa. Varmaan joku mies voi tuostakin olla kiinnostunut."

" Niin vaikka käskee seksin etsijöiden pysyä kaukana," naurahdan." Hyvinkin voi olla todennäköistä. Ihmiset niin harvoin tietävät, mitä oikeasti etsivät."

Maiju siirtyi lukemaan blogeja, ja keskustelumme päättyi.
Itse pohdin, miten The Guardian tänään kirjoittaa pelottavista pelleistä, jotka ovat nousseet maihin britaniaan. Vai kirjoittaako mitään, kun yhdysvaltain presidenttiehdokkaat kävivät todella murjovan keskutelun yöllä.
Ehkä jotain uutta huomenna.

Suhteista.

Istuin Maijun kanssa aamua. Taustalla kävi pesukone, ja minun mieleeni tuli muisto edelliseltä päivältä. Aamu oli vielä hämärä, kuten näin syksyllä on tapana. Ulkona oli muutaman asteen yli nollan lämpötila.
"Eilen kun olin juoksemassa sen kymmenen kilometriä, niin huomasin yhden hauskan jutun," kerroin.

"Siinä kipultellesani metsätieltä maantien laitaan, ohitseni ajoi pyörällä nuori tyttö. Ehkä hän oli siinä 11 tai 12 vuotta. Ensin en kiinnittänyt tyttöön huomiota, mutta sitten tajusin, ettei tyttö liikuttanut lainkaan jalkojaan." selitin.

 

 

" Tajusin että pyörän edessä armottomasti puskeva koirahan veti pyörää. Näky sai minut hymyilemään. Pieni koira rymisti eteenpäin ihan kaameata vauhtia ja samalla veti tyttöä. Mietin hetken, miten tyttö oli onnistunut kouluttamaan koiran moiseen temppuun," selitin.

" Aloin koira vetämistä katsoessa miettimään, että miten vetämättömiä olivat useimmat naiset, joita elämäni aikana olen treffaillut. Tai ainakin ne, joita olen tavannut sokkotreffeillä." selitin.

 " No en sentään vuorotöistä kotiin palaavia," naurahdin.
"Mutta naiset eivät koskaan oikein ole olleet innostuneita. Ei koskaan minkäänlaista aloitteellisuutta. Paria tapasin muutamia kertoja, mutta nyt jälkikäteen olen miettinyt, että ilmeisesti heidän kanssaan olisi ensi treffeillä pitänyt mennä sänkyyn, että tytsyt olisivat innostuneet enemmän."

 " Ai olet sitä mieltä? Että kemioista vain on kyse... Että jos asiat olisivat synkaneet, niin nainen olisi heti ollut aktviisempi," totesin.

" Eli minulla on sitten ollut vain huono säkä... tai olen ihmisenä jotenkin vieroksuttava," totesinn huokaisten.
" Voihan se olla. Muutaman kerran elämässäni olen tavannut naisen - en treffeillä, vaan ihan muualla - 
jotka tosiaan antoivat kiinnostuksensa näkyä."
" Ehkä olen sellainen tyyppi, jonka kanssa kovin helpolla asiat eivät mene yhteen," sanoin.

" Ai sitäkö se on?" en voinut olla hihittämättä," Olenkin miettinyt, miksi vanhemmat naiset aina valittavat, että mies pieksii heitä tai valittavat, että mies on niin tyhmä... Mutta tuo selittää kaiken. Sitä saa, mitä etsii. Niin se jokin sanontakin taisi mennä."

Aamuhetki oli saanut minut hyvälle tuulelle. Ei edes se, että amerikkalainen pahojen klovnien mania on noussut maihin Euroopassa saanut mieltäni synkistymään. Ja ehdottomasti en jaksanut vaivata pääni suomalaisen Saara Aallon hitulointi englannin X-faktorissa, joka on joten IN asia tällä hetkellä joissakin piireissä.

Täydellinen aamu.
Tai pitääkö sanoa mukava aamu.

Maiju, sarjakuvahahmo

Seisoin ulkona. Olin juuri juossut noin kymmenen kilometrin lenkin. Ilma oli hieman kostea, hieman viileä ja hieman talvenoloinen - mutta vielä ei ollut talvi.
"Tiedätkö mitä Maiju," sanoin mielikuvitustyttökaverilleni."Aion tehdä sinusta sarjakuvasankarin."

"Kuulit aivan oikein." sanoin.

"Rakas Maiju, minä en ole mielikuvitushahmo kuten sinä. Olen ihan aito ihminen, joten minun muuttuminen sarjakuvahahmoksi on paljon vaikeampaa kuin sinun, joka et ole todellinen. Yksinkertaista vai mitä? Sitä paitsi paljon hauskempaa minusta," huomaan hymyileväni.

"Pitääkö elämässä kaikessa olla järkeä?" kysyn virnistäen.
"Mutta tavallaan uskon, että on paljon ihmisiä, joille lukeminen on vaikeaa. Monet vastaavat kysymykseen, luetko kirjoja, että eivät lue... Joten kyllä, monille ihmisille on helpompaa lukea kuvia kuin tekstiä." vastaan pohtien.
"Mutta se ei kuitenkaan ole syynä tähän. Elämässä pitää olla hauskuutta. On tylsää pysyä samoissa normeissa, joten tärkein syy on, että se että olet sarjakuvahahmo, on minusta vain oikeasti hauskaa..." selitän.
"Sitä paitsi, nyt kun olet sarjakuvahahmo, niin voit leikkiä samoja leikkejä kuin niin monet muut näissä blogeissa, esitellä vaatteita ja kaikkea vastaavaa. Mieti, miten saavutat aivan uusia tasoja sarjakuvahahmona." kerron.

"Ajattelinkin, että pitäisit ideasta. Onko meillä nyt sopimus?" kysyn mielikuvitus tyttökaveriltani.

"Hienoa," totean. " Pidätän kuitenkin tässä vaiheessa itselleni oikeuden käyttää sanallista hahmoasi, mikäli en jaksa raapustella hahmoasi näytölle. Aina ei pääse omalle koneelleen ja toisinaan on vain laiska. Vaikka kuviesi tekeminen on yksinkertaista ja kivaa, niin joskus vain on tavallinen tylsä ihminen."

Maiju ei ota tähän enää kantaa.
Itse katson taivaalla.
Pilviä.
Olen ajatellut viettää tämän päivän pitkälti kotona. Ruokaa tehden, kirjoittaen ja vähän järjestellen. Mielessäni on idea mennä elokuviin, mutta saa nähdä. Annan Maijulle illan vapaaksi. Uudella sarjakuvahahmolla on paljon mietittävää.

Televisio on rautaa

Leipää ja sirkushuveja.
Tai ehkä perjantaisin voisi joillekin sanoa Kaljaa ja Sirkushivejä.

Elämämme pyörii pakollisen työn äärellä ja tämän jälkeen ihmiset viihdyttävät itseään makaamalla sohvalla kotona tuijottamassa televisiota. Mikään ei ole muuttunut sitten Rooman vallan ajan, kun hallinto piti väkeä kurissa coloseumin istuimilla. Coloseumin peukuttamismuoti on palannut taas ajankohtaiseksi. Vanhat tavat pysyvät tiukasti mukana.

Jotkut jättävät työt väliin ja makaavat vain kotisohvalla.Eli tämä joukko on ymmärtänyt, mikä on kotisohvan todellinen merkitys.

Kun kansa pysyy tyytyväisinä kotona, niin ulkona on rauhallisempaa. Hyvä esimerkki tästä on uudenvuoden aatto, jolloin televisioon on laitettu monia ohjelmia, jotka ehkä kiinnostavat ihmisiä... Vähemmän väkiä kadulla, kadut pysyvät kunnossa.

Ehkä jopa kotoinen elämä on rauhallisempi, kun ryyppäävä ja hakkaava mies on television äärellä...
Tai sitten se nalkuttava ja henkistä väkivaltaa harrastavat kiero nainen on lempiohjelmansa lumoissa.

Koska elämä on yllätyksiä täynnä ja koska tasapaksuisuus ja juonessa pysyminen on tylsää, niin tälläkin blogilla on lupa pomppia suuntaa tai toiseen sen mukaan, mikä fiilis blogin kirjoittajalla on.

Ei mitään perusteluja tarvita.

Hymy!

Minun ja mielikuvitustyttökaverini lemppariohjelmia tulee 'Sattuu ja tapahtuu'- kanavalta. Sen löytää siitä kaikkien tuntemasta kanavapaikasta 298877u077097732k. Suosittelen tätä hienoa kanavaa näin perjantai päivänä, kun maailma on täynnä kauhuja, joita media syöttää eteemme ja yrittää laittaa asiat siistiin pakettiin, joka on kaikkien normien ja sääntöjen mukaisia.

'Sattuu ja tapahtuu'- kanavalla ei kunnioiteta mitään normaaleja tapoja ja näytetään maailma inhorealismin näkökulmasta.

Ja nyt pääsette mukaan perjantai-iltaan, kun Maiju ja minä istumme television äärellä ja katsomme illan parasta tuotetta.... MestariBitchien finaalikarsintaa.

Ihan saatteeksi voin tästä ohjelmasta kertoa, että finaalikarsintaan yritti satoja ehdokkaita. Kukin esikilpailujakso oli jäätävää ihmisten polkemista ja haukkumista ja ehdottomasti alistamista. Jokainen ehdokas näki maailman vain omien lasien takaa ja halusi vain omia asioitaan.

Ja tuomarit olivat armottomia ja häikäilemättömiä. Vain katsojalukuja edistävät kilpailija pääsivät eteenpäin ja muille naurettiin äänekkäästi ja näkyvästi. Esikilpailut sisälsivät paljon hermoromahduksia, ambulanssikyytejä ja mielivaltaa. Eräässä jaksossa jopa vandalistit hyökkäsivät ja tuhosivat koko kilpa-areenan. Vandaalien johtaja pääsi jatkoon.

Mutta nyt kisa on päässyt lopulliseen finaalikarsintaan, jossa viimeiset kilpailijat valitaan. Tässä karsinnassa on viisikymmentä tiukkaa naista mukana verenhimoinen katse silmissään. Jakso alkaa raikuvalla musiikilla ja kamera-ajolla kilpailutilassa, joka koostuu suuresta salista ja kattoparvesta, jonne on kerääntynyt tsempaajia, jotka hymyilevät ja nauravat kaikelle, mitä näkevät. He myös osaavat taputtaa käsiään.

Kilpailun juontaja aloittaa puheensa, kun kamera kaartelun jälkeen saapuu kuvaamaan juontokorokkeen eteen.

"Toivotamme kaikki Bitchit tänään tervetuleiksi tähän ensimmäisen mestariBitch finaalikarsintaan. Te olette kiitettävän röyhkeästi tunkeneet itsenne tähän kisaan tallaten muita kaltaisianne jalkoihinne, kiristäen, murhaten, loitsien ja muita epämiellyttäviä menetelmiä käyttäen. Jotkut teistä ilmeisesti saivat jopa ohjelman tuottajan eroamaan, joten jouduimme hankkimaan paljon kovapintaisemman kaverin tilalle.
Mutta pikemittä puhetta, tervetuloa... tai menoa, sillä osa teistä saa tulisen poistumisen täältä pois.  Jotkut jopa saattavat joutua suoraan arkkuun ja polttohautaukseen, jos edellisiä finaaleja muistetaan."

Ohjelman juontaja on ruma ja lihava mies, jolla on likaiset hiukset ja repaleinen frakki päällään. Hampaat, jotka silloin tällöin tulevat esiin suusta, ovat niin likaiset, että niitä todennäköisesti ei ole koskaan hoidettu millään tavalla.

Juontaja jatkaa:" Teillä on nyt ensimmäinen tehtävä edessänne, joka ratkaisee, ketkä teistä ovat ansainneet finaalipaikan. Finaalipaikkaa varten pitää tehdä murea aines jotain, millä vakuutatte meidät, että olette paikkanne ansaineet. Ne jotka katsomme täysin nolliksi saavat nopean poistumisen heittolingon kautta lähimmälle pellolle. Teille ei ole merkitty paikkoja pöytiin tähän suureen saliin, jossa voitte valmistaa aineksen. Tarpeita löydätte varastotilasta salin perältä, kunhan ensin keksitte, mikä ovi on oikea. Kun olette noin 47,6 minuutin päästä valmiit, niin arvostelemme kunkin tuotoksen ansion mukaan. Siis teidän, jotka olette saaneet jonkun tuotoksen aikaan."

Juontajaa nyökkää.

"Kysymyksiin emme vastaa ja paikat voitte hakea itse. Paikkojen löytämiseen ja haltuun ottoon voitte käyttää mitä tahansa menetelmiä. Huonoa onnea arvon... ladyt."

Yllätykseksi kaikki kisaajat ovat naisia. Toiset näyttivät huomattavasti ja toiset taas ei niin huomattavasti oman sukupuolensa edustajilta..

Kisa alkaa.

Ensimmäisissä kuvissa kisaajat rynnivät kilpasaliin. Osa väestä alkaa tappelemaan keskenään. Potkuja, puremista... Eräs iski salin perällä olevan iskee mahdollisen varaston oven kanssa kilpailijaansa päin niin kovin, että tämä kopsahti lattialle makaamaan ja jäi siihen paikkaan. Muita kilpailijoita loikki maassa olevan yli. Perältä päin alkaa kuulua huutoja ja mahdollisen varaston ovelta horjuu toinen kilpailija kalpeana ulos ja kompastuu oven edessä makaavan päälle. Kummatkin jäävät makaamaan paikoilleen. Myös kisasaliin alkaa kertymään ihmispinoja.

Toiminta on rajua ja hiuksia lentää ilmassa.

Lopulta kymmenen minuutin kuluttua voittajanaisten joukko on valloittanut sanan mukaisesti paikat salin pöytien ääreltä - Pöytien äärellä olevat pitävät etäisyyttä kanssa kilpailijoihinsa ja lyömäaseet pöydällä valmiina poimittaviksi.

Yläparvelta kuuluu taputuksia ja suosionosoituksia, kun naiset alkavat tehdä tuotteitaan. Paistinpannuja, kattiloita, veitsiä, lusikoita, kauhoja sekä armotonta välineiden kolinaa. Lisämausteensa antavat vihaiset mulkaisut, joilla kilpailijat varmistavat, että saavat tehdä tuotettaan omassa rauhassaan ja muut kilpailijat pysyvät kaukana.

Kaikki muut ovat työn touhussa paitsi upean näköinen blondi, joka viilaa kynsiään sivummalla - riittävän kaukana muista kilpailijoista. Hän on koko kisan aikana pyrkinyt pysymään ehdottoman passiivisena mitään tekemättä omassa nurkassaan.

Paitsi tietenkin viilaa pitkiä punaisia kynsiään.

47,6 minuuttia.
Kuuluu gongin ääni.
Yläparrella oleva väki nojautuu parveen jännittyneenä ja on aivan hiljaista.

"Kas noin arvoisat kilpailijat," ilmoittaa tuomaristo," Välittömästi poistukaan pöytienne äärestä. Kytkemme sähkövirran pöytiin. Jos yhä olette pöydän äärellä, emme takaa pystyttekö jatkamaan kisaa."

Liike salissa on nopeaa.

Jäljellä on viisitoista kilpailijaa. Muita ehdokkaita raahataan parhaillaan ulos salista. Heidän kunnostaan ei saanut televisioruudussa tarkkaa selvyyttä.
Mutta ohjelma tekee nopean katsauksen karsiutuneisiin. Näyttää pieniä videopätkiä, mitä mieltä nämä olivat olleet finaalikarsinnasta.

"Tulen yrittämään parastani," selittää eräs kolmikymppinen kotiäidiltä näyttävä nainen," Jos ei muuta, niin käytän tätä," hän kaivaa oikealla kädellään esiin vaatteidensa alta ison terävän keittiöveitsen, joka on valmiiksi veren tahrima. Veitsen merkki näkyy veren keskellä selvästi ja kamera jopa suurentaa, jotta veitsen merkki ja valmistaja ovat katsojalle mahdollisemman selvästi nähtävillä." Tällä olen edennyt finaalikarsintaan asti, joten uskon vakaasti eteneväni tämän avulla eteenpäin." Nainen hymyilee. " Tämä on hyvä merkki." Nainen osoitti vasemman käden sormellaan veitsen merkkiä veren keskellä.

Ruutuun tulee teksti. Joutui kahden naisen pahoinpitelemäksi. On tällä hetkellä sairaalan teho-osastolla koomassa.


Nyt on vuorossa annosten arvostelu. Tuomarit, joita on kolme, kutsuvat kunkin kilpailijan erikseen tuomarihuoneeseen, jossa he tutustuvat kilpailijoiden tekeleisiin.

 Ensimmäisenä paikalle saapuu blondi, joka hymyilee tuomaristolle kauniisti hohtavan valkoisilla hampaillaan. Hänellä ei ole mukanaan muuta kuin kynsiviila, jota oli taitavasti käytellyt kilpailusalin nurkassa.

"Missä annoksesi on," kysyy kolmihenkinen miehistä koostuva tuomari ryhmä.

Blondi hymyilee.
"Voisinko puhua hetken teidän kanssanne, yksityisesti," Blondi hymyilee leveästi pullistaen isoja rintojaan ja näyttäen sääriään.

Tuomarit puhuvatt keskenään hetken.
"No, säännöt eivät kiellä sellaista." Tuomarit sanovat. Kaikki neljä siirtyvät takahuoneeseen keskustelemaan.

Tässä kohdassa on mainostauko, jonka aikana mainostetaan terveysjuomia, kuntolaitteita, tuhoon tuomittuja lomaosakkeita, lemmikkien ruokaa, koirien tekohampaita, kissojen tekoripsiä sekä "tyrmää naapuri" roboja.

Mainosten jälkeen kaikki neljä palavat takahuoneesta. Tuomarit hymyilevät.
"Kyllä, annokseni oli aivan mahtava," ilmoittavat tuomarit saman tien yhteen ääneen." Jatkat seuraavalle finaalikierrokselle ja lisäksi ansaitsit koskemattomuuden kaikille tuleville kieroksille."

Koskemattomuus tarkoittaa sitä, että blondi ei voinut tipahtaa millään kierroksella pelistä... Eli hän on loppuun asti mukana - ellei hänelle sitten käy huonosti.

Seuraava kilpailija on herttainen mummo, joka toi tuomaristolle piparkakkuja.

"Piparkakkuja?" tuomaristo kysyy mummolta.

"Niin juuri sellaisia,joista Hannu ja Kerttu pitävät. Näillä voi houkutella..." Mummon puhe katkeaa Tuomariston äänekkääseen vastalauseeseen.
"Tässä kilpailussa piparkakuilla ei pärjää. Ne ovat aloittelijoiden kamaa. Tiedäthän, miten Hannu ja Kerttu tekivät piparkakkunoidalle..."

Tuomaristo pitää sanoissaan tauon, jolla tehostaa puhettaan. ja nostaa kättään sitten kohti erästä ovea," Hän joutuu polttouuniin," tuomaristo ilmoittaa.

Vanha herttainen mummo raahataan pois paikalta. Hän potkii, huutaa ja puree, mutta mikään ei auta. Jostain kuuluu oven pamahdus ja kuuma tuulahdus heiluttaa tuomariston vaatteita.

Seuraavaksi paikalle tulee pieni tyttö, joka kantaa käsissään pientä pataa.
"Oi mitä tässä padassa on?" ensimmäinen tuomari kysyi ottaessaan padan tytön käsistä.
"Nuuhkaise sitä," tyttö pyytää iloisesti hymyillen. Hän heiluu siinä tuomariston edessä yrittäen pidättää kikatustaan ja silmiään puolelta toiselle heittäen.

Yksi tuomareista ottaa padan käsiinsä. Ilmeestä päätellen pata on kuumaa. Tuomari nostaa  padan kantta. Tuomari nuuhkaisee pataa ja muuttuu vihreäksi ja katoa kamerakuvasta. Kaksi muuta tuomaria tuijottavat lattialle ja sitten kääntävät katseensa tyttöön.

"Nuuhkaiskaa tekin," tyttö kehottaa kiltti ja viaton ilme kasvoillaan.

"Jos toinen kerta," sanoo tuomarikaksikko," Olet päässyt seuraavalle kierrokselle. Menenhän siitä."

Jostain paikalle juoksee ensiapuhenkilökuntaa.

Mainoskatkos.

Mainoskatkon jälkeen tuomarikolmikko ottaa vastaan uuden kilpailijan. Tai viisi muuta kilpailijaa. He kaikki ovat kovin samanlaisia. Mielenkiintoisia epämääräisiä sörsseleitä, joista oikeasti ei oikein ottanut selvää, mitä ne ovat. Kolme naisista saa jatkaa ja kaksi saa raivokohtauksen, kun heille annetaan kenkää. Naiset yrittävät tappaa tuomarit, mutta kilpailun henkilökunta saa kummatkin naiset nujerrettua lattialle.
Jonkun ajan päästä yläparren väki taputtaa, kun katapultit heittelevät retkottavia hahmoja taivaalle.

Suosionosoituksia ja innostuneisuutta!

Uudet yrittäjät saapuvat tuomarikolmikon eteen.

On moottorisahalla tuomareita uhkaileva isokokoinen nainen, joka jahtaa tuomareita epätoivoissaan, kunnes kompastuu ja joutuu oman moottorisahansa uhriksi.

On uskomattoman häikäisevän näköisen ruuan tekijä, joka huumaa kaikki tuomarit ja saa nämä lupamaan naiselle taivaan ja maan - tai vain jatkoon pääsyn.

On muutama tylsempää osallistujaa, joista arvotaan kolikolla jatkoon pääsevät.

Lopuksi on aivan taikajuoman tehnyt nainen, joka kutistaa tuomarit pikkurikkisiksi. Hän palauttaa heidät takaisin oikean kokoisiksi vasta, kun on saanut lupauksen jatkoon pääsemisestä.

Ja tämän jälkeen jakso päättyy suureen yhteiskuvaan, jossa vartijoiden pitää estää kilpailijoita kuristamasta toisiaan.

" Ja ensi viikolla palaamme seuraamaan näiden kilpailijoiden taivalta MestariBitchiksi," kammottavan näköinen juontaja ilmoittaa ja vilkuttaa synkkä ilme kasvoillaan.

Lopputekstit juoksevat ja ohjelma päättyy.

Maiju sulkee television.
"Jaksan tuskin odottaa," Maiju ilmoittaa.

Minä en sano mitään.

"Etkö pitänyt siitä?" Maiju kysyy syytä hiljaisuuteni.

"Hieman mauton jakso tällä kertaa. Liian itsestään selvää. Ei mitään omalaatuista ja erilaista. Tuollaisia jaksoja näkee ihan tavallisiltakin suomalaisilta kanavilta nykyään loputtomasti. Mausteet ovat vain vähän erit," ilmoitan Maijulle.

"Muissa tippuminen ei ole yhtä rankaa kuin tässä," Maiju puolustaa jaksoa.

"No ok," sanon. " Toivottavasti seuraavassa jaksossa on jotain uutta."

"On varmasti," Maiju sanoo leveästi virnistäen," Olen varma siitä."

Raavin leukaani. Sitä kutittaa.

Minä en ole niinkään varma, että seuraava jakso on parempi, mutta aina voi yllättyä positiivisesti.

torstai

John Steinbeg on kirjoittanut kirjan nimeltä "torstai on toivoa täynnä", suomen kielellä. En tiedä, miksi suomentaja on kääntänyt nimen:"Cannery Row" noin, koska alkuperäisellä nimellähän ei ole sinänsä mitään tekemistä torstain kanssa.

Kirjan saa nimetä, miten haluaa, kun on kysymyksessä käännöskirja. Jos kirjailija on nimennyt teoksen typerästi alkuperäiskielellä, niin onneksi sen voidaan sitten nimetä toisin muilla kielelillä.

Viimeinen kommentti oli sarkastinen huomautus, vai miltä tuntuisi, jos vaikka Sinuhe egyptiläinen olisi englanniksi Poor Boy. Tosin en sano, että nykyinen englaintilainen nimi on päästä heittäämääni parempi.

Mutta tänään oli toivokas torstai.

"Ja mitä sinä toivokkaana torstaina koit?" Kysyi Maiju. Olimme juuri tulossa kaupasta. Kävin hakemassa Pallas-palaa ja muutaman mantelijuoman. Kauppaan pääseminen oli oma tarinansa, sillä puolipilvisen taivaan alla oli melkoinen ruuhka. Siellä mistä lähdin, oli messuväkeä pilvin pimein. Maatalousmessu.
Vähemmän voisivat kiinnostaa, vaikka yksin varhaisista ammateistani liittyykin alaan.

"Näin yhden työkaverin. Nuoren naisen. Tai kai hän jo kolmikymppinen on," sanoin.

"Mitäs hänestä?" Maiju kysyi.

"Emme ole ikinä puhuneet mistään. Nippa nappa sanoneen joskus huomenta... En ole varma olemmeko koskaan sanoneet huomenta. Kerran pelasimme yhdessä flipperiä, mutta sen jälkeen, vaikka olisimme tavanneet missä, niin sanoja emme ole käyttäneet," kerroin ja jatkoin:" Nytkin katsoimme toisiamme silmiin, ja heti perään tämä nainen vaihtoi katseensa lasittuneiksi ja suuntasi mielenkiitonsa muualle."
"Olimme lounaalla," jatkoin vielä." Ja hän seisoi jonossa takanani." Katsoin nopeasti merkitsevästi Maijuun päin. Sitten taas katse tielle, että auto pysyy kuosissa.

"Aika rohkeaa puhua täällä ihmisestä, joka saattaa tuntea sinut?" Maiju epäili.

"Roskat on," vastasin takaisin," Tämä blogi ei juuri ketään kiinnosta. Jos se nainen lukee blogeja tai kirjoja yleensä, niin olen todella hämmentynyt. Jos joskus kävisi, että hän eksyisi tähän blogiin, niin se ei varmasti tapahdu tänään, joten hän ei mitenkään voi muistaa, mitä tänään tapahtui."

"Voi olla," Maiju tokaisi," Tai sitten ei."

Naurahdin.
"Kaikki toki on mahdollista,"

Mietin päivän pääuutisia. Kiemunki niminen mies oli saanut syytteen kiihoittamisesta kansanryhmää vastaan. En ollut koskaan kuullutkaan koko tyypistä. Naantalissa keskustakorttelin asemakaavamuutos on saanut KHO hyväksynnän. Vapolla on kaikenmaailman suunnitelmia parantaa tulostaan, koska turpeen kauppa ei käy enää yhtä hyvin kuin ennen. Yahoo on penkonut ihmisten sähköposteja. Onkohan oikeasti niistä löytynyt mitään mielenkiintoista, luukunottamatta seksiviestejä ja muuta roskaa. Saudiarabialaiset opettajat tulevat suomeen oppiin - voi raukkoja!

Ja paljon muuta.

"Maailma on täynnä uutisia," Maiju toteaa.

"Ja varsinkin sellaisia uutisia, joista kukaan ei kuule mitään, mutta voisivat hyvin kiinnostaa monia."

"Kaikkea ei voi tietää," Maiju huomauttaa.

"Niin valitettavasti," sanon,"Ehkä hyvä näin."

Maiju paukuttaa sormillaan auton kojelauttaa.
Rytmikkäästi.
On kuin joku soittaisi jotain kappaletta.
Torstai päivä on polku kohti perjantaita.
Mietin eilistä, keskiviikkoista kävelylenkkiäni.
Mietin miten vapautunut olo minulla oli kulkea pimeän taivaan alla. Olla raikkaassa ilmassa.
Miten rakastankaan kävelemistä, juoksemista ja liikkumista."

"Taidan juosta taas tänään," totean Maijulle." Ja sen jälkeen kirjoitan taas."

"Teepä niin," Maiju toteaa.

Päätän tehdä niin.

Kävelyretki

Syksyn illat olivat jo pimeitä. Lämpö pyörii lähellä nollaa, mutta pysyy plussan puolella.

Olin kävelemässä hämärässä syysilmassa; tuntemassa, miten pehmeä syksy virkisti mieltäni. Mitään kaamosväsymyksen alkua ei ollut, vaan pimeys enemmän piristi mieltäni.

Uskomus?

Mahdollisesti, mutta placebo vaikutus oli tehokas. Usko siirtää vuoriakin.

Olin pyörätiellä. Eteeni tupsahti jostain käsissään kävelysauvoja raahaava todella iso sinipukuinen mies. Katselin, miten sauvat nippa nappa nousivat pyöritien asfaltista ylös ja kopsahtivat alas.

Huppu päässä.

Puhui itsekseen?

Tai puhui puhelimeen, sellaiseen korvaan asennettuun. Käsissään hän ei mitään puhelinta kantanut, joten joko bluetooth luuri oli korvassa tai sitten puhui yksin.

No, tunnustan hämärässä voi mieli valpastua, ja minäkin voin miettiä, että uskaltaako suhteellisen kovaa kulkevan sauvoja kantavaa, itsekseen ehkä puhuvaa miestä ohittaa. Hän oli selvästi kuntoilemassa. Olisi ikävä osoittaa, että nahkatakkiin ja farkkuihin pukeutunut pieni mies ohittaisi reippain askelin kulkevan itsestään ehkä suuriakin uskovan sunnuntaikävelijän, jolla oli löysät siniset tuulihousut jalassaan... Ja tekisi ohituksen vielä  leikiten.

Hidastin siis vauhtia.
Mies jatkoi puhumistaan.
Huokasin. Päätin,että heti seuraavassa risteyksessä kulkisin eri suuntaan kuin tämä ääneen puhuva huppupää.
Ties mikä sekopää tyyppi oli.

Tajusin hauskan jutun.

Mies puhui ehkä puhelimessa jollekin kaverilleen. Hänen äänensä ei kaikunut, mutta kuului silti selvänä. Mutta minä saatoin puhua toisen ihmisen kanssa.
Mielikuvitustyttökaverini Maijun kanssa!
Ja minä saatoin puhua äänettömästi.

Minusta ei ottaisi mitenkään selvää olinko sekopää vai normaali ihminen.
Olin vain pieni mies kulkemassa ison huppupään takana - tosin kohta siirtyisimme eri reiteille.

"Ovela idea," Maiju huudahti tiedostaessaan ajatukseni.

"Se mielikuvitustyttökaverissa on hyvä juttu, että hänen kanssaan voi puhua koska vaan, mutta ei tarvitse herättää mitenkään huomiota asialla. Kukaan ei tiedä." sanoin Maijulle takaisin.

"Minä olen suuri salaisuus!" Maiju naurahti, hyppäsi tasajalkaan ilmassa ja teki työnsi käsivarsiaan taivaisiin innostuksen merkiksi.

"No, ota rauhallisemmin," minä kehoitin.

"Ok," Maiju totesi ja yritti näyttää todella coolilta vihertävässä tuulipuvussaan.

Käännyin seuraavassa risteyksessä oikealle. Huppumies jatkoi matkaansa suoraan.

"Luin kosketuksen tärkeydestä ihmiselle," selitin Maijulle."Artikkelin mukaan me tarvitsemme kosketuksia. Kosketus saa meidät voimaan hyvin, ja jos emme saa kosketusta masennumme, muutumme agressiivisiksi ja ties mitä. Kosketuksen tarve on rakennettu meihin ihan geneettisesti."

"Mihin tämä ajatus nyt sitten johtaa?" Maiju kysyi.

Oli todella mielyttävää kulkea hämärällä pienellä kadulla, keskellä omakotitaloja, joiden ikkunoissa paistoi valo.

"Mieti miten kamalaa on elää yksin, ei ketään puhumassa kanssasi eikä ketään koskettamassa sinua." sanon. "Minä tiedän miltä se tuntuu."

"Puhutaan jostan muusta," sanoin perään." Se oli vain yksi artikkeli, joka iski silmään ja  jossa lähinnä oli kiinnostavaa, miten iholla on oikein reseptoreita kosketusta varten."

"Koskettakaa toisianne," Maiju naurahti.

"Mitä?"  kysyin.

"Muistatko sen vanhan tv-sarjan, komedian tai joitain, Frank Pappa show. Siinä se mies aina sanoi lopuksi, kosketelkaa toisianne," Maiju kertoi hymyissä suin.

"Neuvo ilmeisesti oli viisas," Maiju jatkoi.

"Ilmeisesti," tyydyin sanomaan.

Katsoin omakotitaloja. Matalia taloja puiden lomassa.

"Miten monta tarinaa noiden talojen seinien sisäpuolelle mahtaa ollakaan piilotettu," vaihdan aihetta. Oman yksinäisen varhaisaikuisuuteni muistaminen masensi minua. Muistan miten yritin löytää itselleni rakastettua. Muistan, miten joka kerta tuli takkiin.

Yksin ja hakattu.

" Eiköhän niiden sisällä ole vain niitä arkisia tarinoita," Maiju miettii," Pariskunnat katsovat televisiota, riitelevät tai kuiskuttelevat. Lapset miettivät tulevaisuuttaan, ja tähän aikaan koululaiset itkevät läksyjen kanssa."

"Itkevät läksyjen kanssa," sanoin," Jotkut lapset pitävät läksyistä."

"Piditkö sinä?" Maiju kysyy.

"Kielet olivat minulle kova pala," kerroin." Mikään ei tuntunut menevän päähän... Paitsi tietenkin suomenkielessä. Minä suorastaan imin suomenkieltä. Joskus myöhemmin, kun oli lukiossa, kielenopettajat ihmettelivät, miten saatoin olla suomenkielessä niin hyvä, mutta muissa kielissä niin huono."

"Mutta läksyjen teossa olin kateellinen joillekin luokkakavereilleni - siis niille, joiden kanssa saatoin puhua ja jotka eivät kiusaneet minua. Näiden vanhemmat auttoivat läksyissä. He kuulustelivat ja olivat tukena..." olin tovin hiljaa." Minun vanhempani eivät koskaan auttaneet minua. Minä sain olla nurkassani ja tehdä läksyjäni yksin. Heitä asia ei kiinnostanut mitenkään."

"Kuulostaa aika ikävältä," Maiju sanoi.

"Metamaatikka oli  lempiaiheeni," kerroin," Rakasti yhtälöitä ja arvoituksia." sanoin ja huokaisin perään.

 "Luulen, että olin yksinäinen jo kouluikäisenä," tuumin. Tunnen kyyneleen tippuvan silmäkulmastani:" Oikeasti, minusta olisi ollut mukavaa, jos isäni olisi osallistunut jotenkin läksyjen tekoon, vaikka hän nyt ei olisi ymmärtänyt niistä mitään..."

Pyyhin kyyneleen silmistäni.

"Ne ajat ovat jo menneet," Maiju sanoi.

"Niin ovat. Mutta palaisin mielelläni, jos isäni olisi toisenlainen - hän auttaisi minua - ja äitini myös. Ja minulla olisi isoveli!" huudahdin sanojen perään.

"Ehkä seuraavassa elämässä," Maiju sanoi.

"Jos seuraava elämä on yhtä kamala kuin tämä elämä, niin jätän sen mielelläni välistä," sanon.

"Mutta jos se on parempi," Maiju sanoi.

"Olisikohan siihen takuu?" minä kysyin.

Maiju kohautti olkapäitään.

"Mutta varmasti näiden talojen sisällä on onnellisia kohtaloita," Maiju aloitti taas puhumaan ja viittaa taloihin kadun kummallakin puolen.

"En tiedä."

"Lapsuus muovaa elämästämme paljon," sanoin," Ehkä siksi minulla ei ole lapsia. En tiedä osaisinko pelastaa heidät elämän vaaroilta ja luoda heille unelma lapsuuden ja hankkia mahtavan reitin onnelliseen aikuisuuteen."

"Minä luulen, että sinä osaisit," Maiju sanoi.

"En ole siitä niin varma. Voimani ehkä loppuisivat." sanoin," Mutta mitä väliä tuota on miettiä. En koskaan tule saamaan lapsia. Se on ilmiselvää nykymenolla."

Maiju ei sanonut mitään.

Jatkamme kulkua omakotitalojen ohi.

"Näissä taloissa ei enää ole lapsia, luulen." Maiju tuumii." Nämä ovat sitä verta vanhempia rakennuksia, että näissä asuu iäkkäämpää väkeä, joiden lapset ovat juosseet menojaan."

"Eli sinusta täältä ei päivisin löydä pikkuisia peuhaamassa multakasoissa ja levittämässä juuri haravoituja lehtikasoja takaisin nurmelle?" sanoin vihjaavasti.

" Lehtikasojen levittäminen on kivaa, ihan iästä riippumatta," Maiju ilmoitti.

Tulen toteamuksesta hyvälle mielelle.

"Ruotsissa aletaan kohta siirtämään väkeä Malmivaaran taajamasta pois kaivoksen tieltä. Ehkä siellä lähtee väkeä juuri tällaisista lähiöistä," mietin.

" Niin, se on varmaan kurjaa," Maiju sanoo.

"Mutta hauskojakin juttuja on tänään tapahtunut," sanoin kun pääsimme omakotitaloryhmittymän laidalle, missä autot kulkivat suurempaa tietä pitkin omiin suuntiinsa.

"No mitä?"

"Joku kuvasi Kuusamossa ison karhun, joka töpötteli porojen perässä tiellä. Sellainen eläin olisi pelottava näky, jos se tulisi vastaan," sanoin.

Pysähdyimme.
Kävelyretki oli tässä.
Käännyin ympäri ja lähdin kohti kotia.
Keskiviikko päivä, joka oli täynnä työntekoa ja lyhyttä unta.
Mutta nyt kohti torstaita.
Hymyillen :).

Pelko

Uusi päivä nousi ylös horisontin takaa. Avasin silmäni ennen auringon nousua ja katsoin kattoa. Miten ristiriitaisia päiväni ovatkaan. Kukaan firmasta ei ollut viitsinyt tai uskaltanut sopia lounassopimusta läheiseen pieneen lounaspaikkaan, jossa silloin tällöin kävimme. Heidän puolustuksekseen voi sanoa, että paikassa on vierailtu vasta jonkun kuukauden ajan.

Mutta jahkailu asiassa suututti minua. Kun pääsimme tällä kertaa lounaspaikkaan ja satuin olemaan ensimmäisenä jonossa, hoidin sopimuksen paikan kanssa. Hinnat laskivat puolellatoista eurolla.

Mutta illalla päästyäni kotiin kaikki mehut olivat minusta kadonneet ja uupumus vei minusta haluja tehdä niitä asioita, joita olin illaksi suunnitellut...
Siivoamista, pihan hoitoa, kirjoittamista....
No kirjoittaa jaksan aina, vaikka pakolla.

Maiju seisoi vieressäni. Olimme ulkona, jossa henkäilen ilmaa ja katson, miten läheisellä aukiolla oli kasa maataloukoneita keskellä kaupunkia. Erilaisia laitteita, joiden nimiä en tunnistanut mielessäni. Monet olivat jostain syystä punaisia. Mietin ja totean,,, kyllä punainen on noissa laitteissa jostain syystä kovin tuttu rivi.

" Täällä on kylmää," Maiju valittaa.
"Lämpö laski tänään alle nollan. Olemmehan jo lokakuun neljännessä päivässä," hymyilen merkitsevästi Maijulle,"Hiero käsiäsi yhteen, se auttaa kylmyyteen."

Maiju viittaa kintaalla sanoilleni.

" Mikäs on tänään tapetilla," Maiju kysyy.

"Ainakin ensimmäisenä pienet eläimet,"  sanon.

"Pienet eläimet?" Maiju kysyy.

"Mietin miksi niin paljon oravia ja siilejä jää oikeasti auton alle. Tunnustan kerran ajaneeni yhden jäniksen yli, joka pakon omaisesti juoksi renkaan alle, mutta olen aina onnistunut odottamaan, että orava on juossu tien yli tai väistämään siiliä. Mitä siis kertoo, että niitä kuitenkin näkee niin paljon tien päällä kuolleina?" selitän.

" Että ihmiset eivät näe niitä. Esimerkiksi näin syksyllä voi olla hämärässä vaikeata nähdä tien yli vilistävää oravaa ja erityisesti siiliä - eikö ne ole tummia jo ennestään," Maiju ehdottaa.

"Voi olla," sanon ja katson lasimaisesti eteenpäin.
"Tai sitten... tai sitten jotkut ihmiset eivät välitä tai oikein tahallaan ajavat niiden yli. Uskoisin että on ihmisiä, jotka nauttivat saadessaan ajaa eläinten yli."

"Onkohan?" Maiju miettii.

" Ihmiset kohtelevat toisiaankin kohtaan huonosti, niin eikö ole aika varmaa, että eläimiä ihmiset vasta huonosti kohtelevat." sanon," Ja tuskin siitä linnaan joutuu, jos autolla ajaa eläinten yli. Kukaan ei moiti. Se saattaa olla sadistin unelma harraste."

Olemme vaiti. Katselemme kuinka pilvet kerääntyvät taivaalla. Kylmä viima puhaltaa talojen lomasta. Satunnaiset kulkijat ovat pukeutuneet paljon vankemmin kuin vain viikko sitten, kun lämpötilat olivat aivan toista luokkaa.

Talvi oli tulossa.

" Tänään taas käsiteltiin sitä moottoritieampumista, jossa moottoripyöräpoliisi pelasti naisen ampumalla miehen," sanon. " Mitenkähän monta eläintä se mies oli tappanut harjoituksen vuoksi?"

Maiju ei sano mitään.

"Minäkin olen miettinyt," Maiju sanoo.

"Mitä olet miettinyt," minä kysyn vuorostani.
"Olen miettinyt, miten ihmiset suhtautuvat niihin kanssa tyyppeihin, jotka tulevat vastaan ja yrittävät katsella silmiin," Maiju sanoo.

"Ai," sanon vähän hämmästyneenä. Mietin hetken," Naiset ainakin nopeasti siirtävät katseensa pois ja muuttavat sen lasittuneeksi."

"Olet kokeillut?" Maiju kysyy.

"Aina kuin vastaan tulee todella hyvännäköinen neito," kerron ja virnistän.

"Ihan uusia piirteitä sinustakin löytää," Maiju ilmoittaa.

"Mutta kai ihmiset yrittävät olla varuillaan, jos joku yrittää tunkeutua mukavuus alueelle," sanon." Minä ainakin alan hermostumaan, jos minua tujotetaan. Ja varsinkin hermostun, jos seison ison joukon edessä ja minun pitäisi puhua jotain. Menen ihan jumiin ja alan kamalasti jännittämään."
"Eli ihmisiä siis alkaa pelottamaan, jos heitä tujotetaan?" Maiju mietti.
"Sehän on vaarallinen tilanne," sanon," Pedot tujottavat saalista. Ainakin oma esiintymispelkoni kai johtuu siitä, että pelkäsin lapsena niin paljon noita 'petoja'. Pelko on tiivistynyt minuun kiinni, eikä lähde millään pois."
"Auttaako tuohon itsensä ymmärtäminen?" Maiju kysyy.
"Mitä tarkoitat?"
"Tarkoitan, kun tietää, miksi pelkää, oppiiko pelkoa hallitsemaan," Maiju selittää.
"Kai jotain pelkoa oppii ymmärtämällä hallitsemaan, mutta... Mutta luulen, että sellaista selkäytimeen tarttunutta pelkoa ei opi pelkästään ymmärtämällä hallitsemaan. Luulen että se on vain voitettava ja opittava työtämään sivuun tai jotain sellaista..."
"Opittava hallitsemaan ihan vain tahdonvoimalla?" ehdottaa Maiju.
"Sitä tarkoitin," vastaan.
"Tämä keskusteleminenkin on ymmärtämistä," Maiju sanoo," Jos asiaa ei ymmärrä, sitä ei osaa edes tahdonvoimalla ensin voittaa." Maiju katsoo minua merkitsevästi.
Mietin hetken tätä toteamusta.
" Voit olla oikeassa. Eli kai kaikki asiat on ensin tiedostettava ja jotenkin ymmärrettävä, ennen kuin niiden kanssa osaa toimia." myönnän.
"Itsensä ymmärtäminen on tärkeä taito," Maiju toteaa kuin päättäkseen pohdinnan.

Niin harva oikeasti ymmärtää itseään, pohdin äännettömästi.

Mietin tätä päivää. Mitä kaikkea pelkäämistä oli maailmassa. Helsingissä uusnatsit ja oikeistoradikaalit ottivat kevyesti yhteen - uhkakuvia kotoisen maailman sekasorrosta. Pinnan alla kuohuu.
Kirkko aikoo auttaa niitä ihmisiä, jotka ovat paossa omaa maataan tai muuten vain ovat elinkeinopakolaisina. Vaikea kysymys. Ihmisiä pitää auttaa, mutta saman aikaan auttaminen tuo hätää muualle. Miten me osaamme elää tässä niin ristiriitaisessa maailmassa, jossa eturistiriidat lyövät yhteen ja itsekkyys hakkaa meitä.
Me pelkäämme samojen kauhujen tulevan luoksemme, kun autamme niitä, jotka pakenevat oman maansa kauhuja.
Me pelkäämme muuten vain noita kaukaa tulevia, sillä heidän tapansa ja kulttuurinsa ovat erilaiset.
Me pelkäämme, että meille käy huonosti ja joudumme vieraiden käsiin, kun maamme vallattaan käyttämättä aseita.
Me pelkäämme monia asioita tämänkin kysymyksen tiimoilta.
Me pelkäämme kaikkea, joka vähänkin voi horjuttaa elämäämme.

Olemme oikeasti varsinaisia pelkureita monella tavalla.