Maanantai

Taas kotosalla. Uusi viikko alkoi ja mökin maisemat jäivät taakse. Vaikka oli mielenkiintoista joutsenten suhde-elämää järvellä, niin lopulta palkkatyöt ovat edessä ja paluu kotiluolaan.

Ihmissuhteissa on kuhinaa maailmalla, kun saksan pankin kohtaloa pohditaan. Monen ihmisen tulevaisuus riippuu siitä, mitä Euroopan ytimessä päätetään. Mutta kuten näissä tapahtumissa aina, pieni ihminen on vain sivusta katsoja, kun maanvyörymä alkaa. Itse olen seurannut maanvyörymän kehittymistä jo jonkin aikaa, mutta monelle vyöry avautuu vasta tulevaisuudessa.

Miten monta eroa, suhteiden säätöä ja hammasten kiristystä kaukainen tapahtuma voi ihmiselämässä saada aikaan, eikä pieni ihminen edes tajua asiaa. Liian vaikea ymmärtää niin monille.

Aamun pimeät hetket kuluivat yksinäisessä puurtamisessa kirjoitustyönparissa, ennen kuin tulin siihen tulokseen, että tänään voisi taas juosta kuten eilenkin.

"Eikö tuo ole jo liioittelua," Maijulla oli mielipide päätöksestäni." Jokapäiväinen lenkkeily ei varmasti ole hyvää terveydelle."

"Onko terveydelläni väliä," tokaisen ärtyneesti takaisin." Mietin usein, että kuolema on vain vapahdus ja ennen sitä on syytä maistaa elämää kunnolla - hankkia hyviä kokemuksia."

"Eikö tuo ole vähän ristiriitaista," Maiju huomauttaa." Jos et ole terve, niin mitä nauttimista elämässä olisi?"

Maijulla on pointtia sanoissaan, mutta en välitä. Päätän lähteä juoksemaan, vaikka lihakseni ovat yhä vähän kipeät eilisen lenkin jäljiltä.

"Minä en kyllä tule mukaan," Maiju ilmoittaa," mutta kun pääset töihin siltä reissulta, niin voin tulla viilaamaan kynsiäni työpisteen viereen."

Huvittava ajatus, mutta hyväksyn sen. Teen aamun pakolliset operaatiot, ja tämän jälkeen suunnistin vakioreitilleni kipittämään.

Juostessa on mielenkiintoista pohtia ihmisiä. Se on paljon mielenkiintoisempaa kuin keskittäytyä oman hengityksen seuraamiseen. Tietenkin, kun lämpö oli miinus yhden paikkeilla ja ilmaan nousi kosteaa usvaa järvestä, saattoi myös miettiä näkymiä.
Mutta ihmiset ovat paljon kiinnostavampia kohteita.
Vastaantulevien lenkkeilijöiden juoksuasennot ovat kiinnostavia. Usein pohdin kertooko asento seksuaalisuudesta. Tähän mietteeseen olen tullut, kun olen seurannut miehiä, jotka juoksevat kuin naiset. Mutta samantien pohdin, että en mieti tätä puolta asiaa lainkaan, kun törmään naiseen, joka juoksee kuin mies. Päin vastoin tällainen nainen on heti hieman kiinnostava.
Eli ihmisten juoksuasentojen katselu kertoo minusta itsestäni melkein enemmän kuin niistä ihmisistä, joita ohitan tai sivuutan. Ja lopulta voikin päätyä ajatukseen, että lenkkimatka onkin trippi oman itsensä sisäiseen maailmaan.

Olen kuullut erilaisia tarinoita, mitä ihmiset miettivät juostessaan. Jotkut pohtivat omia surujaan. Joillekin vain musiikki on tärkeää. Jotkut kertovat ajattelevansa vain tyhjää. Itse mietin paljon juoksemista, joskus kuuntelen musiikkia ja toisinaan työstän mielessäni mielikuvituksellisia tarinoita. Ja selvästi myös matkustelen omassa itsessäni.

Kun vihdoin pääsen takaisin työpisteelleni, Maiju on todellakin siellä viilaamassa kynsiään.
"Mites pukeutumistiloissa meni?" Maiju kysyi.

Mietin, miksi Maiju jätti lenkin kokonaan välistä pois. Riisuin painavat kengäni jalasta ja vaihdoin jalkaani sandaalit.

"Hiljaista." kerroin." Sitten kun olin käynyt suihkussa, sinne äkkiä ilmestyi kasa miehiä, joista yksikään ei sanonut huomenta. Kyyläsivät vain sellainen, mitä tuokin täällä tekee ilme kasvoillaan. Tai sitten, kukahan tuo on ilme."

"Perus jätkämeininkiä," Maiju toteaa ja keskittyy kynsiensä viilaamiseen. Itse avaan tietokoneen ja levititän koodin kehittimet kahdelle näytölle ja käynistän spotify.

"Mutta nyt on maanantai ja koko viikko aikaa uppoutua uusiin maailman ihmeisiin," sanoin ruutua katsellen.
"Ja suhdeasioihin," Maiju laittoi lisäksi.
"Niin, niihinkin. Ja kirjoittamiseen," sanoin," Kirjoitin aamulla taas palan tarinaa kakkosta verkkoon."

"Mites treffipuolella?" Maiju kysyi.
Höhähdän.
"Treffi-puolella?" katsoin Maijua," se yksi nainen, jonka kanssa vähän aikaa viestitettiin oli viikonlopun aikana poistanut profilinsa. Meillä oli jopa puhetta, että tavattaisiin tällä viikolla, mutta ilmeisesti tapaaminen nyt ei sitten käy toteen, sillä naiselle ei kelvannut sähköpostiosoitteeni,"
Hyräilen koodia katsellen. " Kohtalon käsi pitää minut erossa naisista yhä."
"Olisitko halunut tavata sen naisen?" Maiju kysyi.

"En ole kovin varma. Ehkä. En tiedä." pohdin," Ihmisten tapaaminen ihan vain juttelumielessäkin on kivaa usein. Ei kaiken tapaamisen tarvitse olla jotain tiettyä syytä varten."

"Hän kuitenkin tiesi ongelmaisesta tilanteestasi?" Maiju kysyi.
"Kyllä. Olenhan sen suhteen todella avoin, kuten tiedät," ilmoitin Maijulle.
"Eli hän vain jänisti." Maiju totesi.
"Naiset ovat sellaisia," sanoin," Ne jänistävät. Sitä lähempänä nainen asuu, sitä todennäköisempää on että hän ei edes uskalla sähköpostiin viestiä laittaa tai sitten jopa joku keskusteluväline on liian pelottava... Paitsi jos on huijari."
"Huijari?" Maiju kysyi.
"Noilla sivuilla on jonkinverrain tyyppejä, jotka näyttelevät olevansa jotain muuta kuin ovat." kerroin,"Saavat varmaa kiksejä olemalla muuta kuin ovat."
"Ai," Maiju sanoo," Miten heidät tunnistaa?"
"No keskustelemalla. Jonkun ajan päästä alkaa huomaamaan, että varsinkin miehet, jotka yrittävät näytellä miestä, eivät osaa näytellä naista. He eivät vain oikein osaa rooliaan, vaan menevät aika usein yli tai joitain - kyllä sen huomaa, jos vain tuntee ihmisiä... Mutta jos ei tunne ihmisiä ja on ihan kokematon ihmissuhteissa, niin voi olla ehkä vaikeata ymmärtää," kerroin.
"Kaikenlaista," Maiju sanoi.
"Nimenomaan," sanoin. Jatkan töiden tekemistä.
"Mutta tämä nainen josta kerroit. Millainen hän sitten oli. Tämä joka jänisti?"
" Vanhempi, nelissäkymmenissä. Mies oli jättänyt yli viidentoistavuoden liiton jälkeen, koska oli löytänyt nuoremman ja kauniimman. Heillä oli kaksi lasta ja nainen oli eron jälkeen ehtinyt vielä tekemään kolmannen lapsen jonkun miehen kanssa - ei siis oikeasti ollut ihan niin pelkuri kuin puhui. Ilmeisesti tämä toinen mies oli jättänyt hänet myös, mutta tuosta tyypistä nainen ei puhunut. valitti vain entisestä aviomiehestään."
"Okey," Maiju sanoi. " Elämä on kurjaa."
"Niin miehet eivät arvosta avioliittoa, mutta eivät naisetkaan," sanon."Ei kuitenkaan aleta nyt puhumaan taas avioliiton arvoista."

Maiju tohahtaa.
Hän nousee ylös ja menee menojaan. Mielikuvitustyttökavereillaki on joskus kiireitä ja hoidettavia asioita.
Jatkan töiden tekemistä. Kahvitunnilla kuuntelen, kuinka erään kollegan lapsen syntymäpäiväjuhlat suijuivat, miten uusi starttimoottori autossa ei enää ollut yhtä ärhäkkä kuin ennen. Aurinko paistoi ulkona ja uutisissa puhuttiin vanhempien peloista menettää lapsi.

Menettää lapsi.

Maailma on täynnä pelkoja, mutta tänään henkäilen tyytyväisenä ilmaa keuhkoihini. Pian menen syömään ja jatkan päivääni. Ehkä huomenna palaan tähän elämään. Ehkä johonkin muuhun asiaan.