Karoliinan portailla

Oli  viileä syyspäivä. Aurinko lämmitti vielä kymmenellä asteella. Maailma ei ollut yhtä kylmä paikka, jos kymmenen asteen lämpöä oikeasti voi edes kylmäksi kutsumaan. Hilary Clinton vihjaili Tronald Trampin rikkoneen lakia yrittäessään aikoinaan tehdä kauppoja kuubasssa - lämpö yhdysvaltain presidentinvaaleissa oli kasvamassa. Venäläset  tappavat ihmisiä Syyriassa ja 72 vuotias Danny oli iskenyt 24 vuotiaan kaunottaren ja iltapäivälehdet rummuttivat asiasta. Kuumaa tunnelmaa siis riitti.

Mitä media tekisi, jos iskeviä juttuja ei olisi ja kukaan ei olisi kiinnostunut lehdistä. Toisinaan mietin tätä median pakon omaista tarvetta tehdä juttua vaikka tikusta, jos muuta ei keksitä. Tosin julkkikset ovat aina hyvää aineista tulen tekoon, ja varmaa painokoneiden rullaamisen käynnistäjää. Pinnalliset ihmiset ovat kiinnostuneita pinnallisista aiheista. Myös voi sanoa, ihmiset, jotka yrittävät paeta todellisuutta, kiinnostuvat turhaa turhemmista unelmista, joita julkkisten maailmasta saa revitty. Ja realielämässä kukaan ei lue seiskalehteä, paitsi eräs entinen työkaverini, joka tunnusti avoimesti lukevansa lehteä. Mutta hän on varmasti poikkeus... Tosin lehden levikki ihmetyttää, jos sitä ei kukaan lue.

Minä olin metsässä piilossa kaikkea tätä maailman sekopäisyyttä. Olin paossa niitä ihmisiä, jotka määrittittivät sekopäisyyden pinnallisuuden vastustamiseksi ja kaikeksi, mikä erosi trendeistä. Eli olin todellinen sekopää. Ja enemmän minut teki sekopäiseksi totuus, että olin liikkeellä mielikuvitustyttökaverini kanssa.

Päälläni oli nahkatakki ja siniset Leecoopperit ja kannoin kameraa mustassa kamera laulukussa. Maijalla oli sinertävä tuulitakki ja tiukat trikoohousut, joissa oli ollut haastavaa kiivetä ylös kallioseinämää pitkin kulkenutta polkua.
Olimme karoliinan portaiksi kutsutussa paikassa, keski-suomen lakeuksilla. Joku olisi ehkä nähnyt painajaisia reitistä, jota kiipeilin ylös. Itsekin koin yhden kohdan 'polusta' hieman hermostuttavaksi, mutta koska olen kiivennyt jäisillä vuorenrinteillä joskus, niin tämä polku oli lähinnä harjoitetta.

"Miten voit tänään?" Maiju kysyi katsellen edessämme avautuvaa maisemaa.
Olimme päässeet ylös ja katselimme nyt maisemaa alhaalla. Joutsen pari näkyi odottavan muuttomatkan alkamista alhaalla pikku lampareella kallioseinämän edessä.

"Tosi voimaantunut olo." kerroin.

"Olet saanut voimaa jostain?" Maiju tokaisee.

"Ajatuksesta, ei vähempää voi kiinnostaa." vastasin.

"Mikä ei voi vähempää kiinnostaa?"Maiju kysyi.

"Mitä ihmiset minusta ajattelevat," kerroin.
katsoin taivasta, jolla kulkisyksyisiä harmaita pilviä sinisen taivaan alapuolella.
pian tulisi pimeää.

"Mites siitä saa voimaa?" Maiju kysyi.

Röhistin kurkkuani.

"Vähän aikaa sitten kävin katsomassa erästä hautausmaata. Sinne oli haudattu yksi tyyppi, joka elossa oli täynnä omaa itseään. Hän uskoi olevansa jotain ja saavansaelämättä paljon. Hän teki Osan nuoruudestani helvettiä ja en todellakaan ollut pahoillani, että hän oli haudattuna maan uumeniin. Itseasiassa minulla oli tunne, että maailma oli edes vähän oikeudenmukainen," löysin sanoistani pientä ikävää viiltävyyttä. En pannut sitä pahakseni.

" Mitähän tyyppi saavutti elämässään? Hän kävi viikonloppuisin juomassa itsensä humalaan ja teki kehnoja varastomiehen hommia, kunnes kroppa ei kestänyt juomista." kerroin.

"Minä oli silloin kauan sitten hänestä luuseri. Olin se, jota saattoi nauraa, ja se jonka kustannuksella omaa arvoaan saattoi pönkittää. Se oli ennen, kun vaelsin maailmaa ympäri, kävin yliopiston, löysin rikkaan työpaikan ja julkaisin ensimmäisen kerran tekstin. Minulla on kaikkea, mitä sillä sadistina ei ollut. Talo, kallis lomatalo, jota mökiksi ei voi kutsua ja vaurautta, josta se sadisti ei koskaan päässyt nauttimaan. Hän vain luuli olevansa jotain. Mutta ehkä hänelle sitten riitti se, että uskoi minun olevan itseään huonompi." pohdin

"Saan voimaa siitä, että vain olen parempi oikeasti kuin ne tyypit, jotka tekivät elämästäni helvetin." sanoin.

"Saan voimaa siitä, että vaikka olen epäonnistunut viettelemään naisia elämässäni ehkä hakannut kavereita torien kulmilla enkä valehdellut ja kavaltanut toisten rahoja, niin olen elänyt oikein. En ole käyttänyt ihmisiä hyödykseni. Olen pitänyt yllä muita kuin pinnallisia arvoja. Olen auttanut ihmisiä, ja uskonut että tekemällä hyvää voi saavuttaa jotain."


Punnitsen ajatuksiani. Toki toisinaan kadun, että olen ollut mukava tyyppi. Mutta olisinko nauttinut elämästä, jossa olisin omistanut kaiken vain itseni palvomiselle, kuten niin moni tekee? Mukavat tyypit eivät kaada naisia ja nauti naisten hyväksikäytön riemuista. Mutta olisiko kivaa muistella jälkikäteen, mitä on tehnyt? Moni muu katuu, että viettää elämäänsä turhassa. Juo itseään känniin ja lopulta löytää itsensä ihan toimettomana vanhoilla päivillään, ja itkee, että on yksinäinen.

"Minä saan voimia siitä, että vähemmän voin välittää tyypeistä, jotka pyörivät oman napansa ympärillä ja valittavat, että omat valinnat ovat tehneet elämästä surkean paikan," nauran ajatukselleni.
"No totta. Itsekin valitan elämääni. Pidän itseäni surkeana. Mutta olen ylpeä omasta surkeudestani. En ole surkea, koska olisin tehnyt tekoja, joita katuisin. Olen surkea, koska olen vain päättänyt elää toisella tavalla kuin niin moni. Olen vain päättänyt, että elämässä on arvoja."

" Minusta tuntuu, että olet löytänyt oman itsesi taas," Maiju sanoo. " Veikkaisin, että kirjoittaminen sujuu taas hyvin."

" Niin sujuu. Kun vain päättää, että vähemmän voi välittää idiooteista ja heidän maailmastaan, huomaa, että pystyy keskittymään moniin asioihin paremmin." sanon.

" Vaikka puheesi ovatkin vähän ristiriidassa toisinaan itsesi kanssa?" Maiju sanoo.

"Ihminen on ristiriitainen olento," totean.
En avaa näitä ajatuksia Maijulle.

Tuuli puhalsi taivaalla. Sade saattoi lähestyä. Oli aika lähteä jyrkänteeltä pois ja kiivetä alas, ehkä hieman helpompaa reittiä kuin tulomatkalla.

"Asiasta kolmanteen." sanoin,"puhuimme muutama päivä sitten aiheesta, miksi naiset haluavat malleiksi."

"Onko sinulla uusia ajatuksia." Maiju virnisti.

"Pidätkö minua naivina aiheen takia?"

Maiju naurahti.."Ehkä vähän. Mutta kerro?"

"Seurasin kahden naisen keskustelua sivummalla joku tunti sitten... kolmasosan ajastaan he puhuivat vaatteista." sanoin.


"Tuumin siinä,että jos vaatteet ovat noin tärkeitä, niin ilmaisten vaatteiden eteen varmaan tekee mitä vaan." sanoin," Ryhtyy vaikka esittelemään itseään kameroiden edessä."

"Korjaan,"Maiju sanoi tähän kohtaan," kyllä sinä olet naiivi."

kohautin olkapäitäni.

"No hyvä on." totesin.

Ihmisten ymmärtäminen on vaikeaa.

Jätimme jyrkän reitin, jota pitkin olimme kiivenneet tänne ylös selkämme taakse ja etsimme alas kulkevan kiermurtelevan polu, joka oli astetta helpompi kuin suoraviivainen ylös kiipeäminen. Jostain syystä alas kiipeäminen aiheutti enemmän hikeä kuin ylös tulo.