Juoksulenkki

Syysaurinko oli noussut varovasti ylös horisontin takaa. Ilma oli kuulas. Mökiltäni näkyi tasainen järven pinta, jossa neljä joutsenta ui epämääräisessä ryhmässä. Ilmassa oli usvaa.

Lähdimme juoksemaan, minä ja Maiju. Vaikka lämpöä oli vain viitisen astetta, niin ohut musta takki, jonka alla oli kevyt t-paita riitti hyvin suojaamaan viileydeltä. Mustien housujen allakaan ei ollut mitään pitkiä alushousuja. Kun puuskuttaa hetken, niin huomaa, että lämpöä on yllin kyllin säästä huolimatta.

Maijulla oli trendikkäät kirkkaan juoksuvarusteet, jotka korostivat hänen kauniita muotojaan.

"Joutsenet huutavat," Maiju havaitsi etääntyessämme mökistä ja järvestä, mutta kuulimme yhä, kuinka valkeat linnut järvellä metelöivät.

"Ne lähtevät pian liikkeelle," minä puuskutin Maijun vierellä." Tuo metelöinti varmaan liittyy jotenkin muuttamiseen."

" Luitko, mitä paavi puhui avioliitosta?" Maiju kysyi noustuamme maantielle ja alkaessamma koputella sinistä asvalttia.

"En," vastasin," Mitä hän on puhunut." En ollut mikään paavi-fani, sillä en ollut mikään uskonnollinen ihminen, saati olisin ikinä kuulunut katoliseen kirkkoon.

" Hän oli puhunut, että meneillään on hyökkäys avioliittoinstituutiota vastaan," Maiju kertoi," Että avioliittoa ei enää kunnioiteta pyhänä instituutiona, vaan sitä rikotaan tekemällä eroja."

Jos juostessa voi hymyillä, niin nyt hymyilin.

" Ajattelemme siis vähän samaan suuntaan," sanoin." Vaikka hieman eri syistä."

" Niin ajattelinkin, että ilahtuisit tämän jutun kuulemisesta. Ehkä sinä ja paavi voisitte yhdessä aloittaa kamppanian avioliiton arvojen nostamiseen. "

" Meillä olisi ehkä vähän erilaiset lähtökohdat ja tavoitteet," sanoin," Muistat kai mitä aikaisemmin blogissa kerroin omista mietteistäni."

" Juu."

" Mutta tästä avioliitosta ja oikeastaan noista joutsenista mieleeni tulee toinen juttu, jonka kuulin tässä eilen varmaan radiosta. Joku mies radiossa selitti, miten pajulinnut matkaavat Afrikkaan viettämään talvea ja tulevat sitten joka vuosi samaan puuhun pesimään. Eilen muistelin pahalla vähän aikaa erästä miekkosta, joka pilasi elämäni." aloin kertomaan.

" Puhut sadistista tai psykopaatiksiko häntä kutsut?" Maiju miettii.

" Viime aikoina olen mielessäni kutsunut häntä sadistiksi. No sadisti oli kerran sitä mieltä, ettei ymmärrä pysyvää suhdetta miehen ja naisen välillä, koska luonnossa mikään laji ei harrasta pysyvää suhdetta," kerroin " Sadisti oli aika tyypillinen ihminen, joka uskoi vain asioita, joita halusi uskoa. Hän ei ollut koskaan kuullut joutsenesta ja joutsenen pariutumisesta. Ja eilen kun kuuntelin tarinaa siitä, miten pajulintu palaa joka vuosi samaan pensaaseen pesimään, en voinut olla pohtimatta, että vain urosko siihen samaan pensaaseen palaa."

Asvaltti paukkui kovaa allamme. Auto sivuutti meidät tiellä. Joku muukin oli noussut aikaisin sunnuntaiaamuna ja lähtenyt liikkeelle.

" Mitä tarkoitat?" Maiju kysyi.

" Tarkoitan onko kukaan tutkinut pajulintuja vaikka... Käykö niin joka vuosi niin, että uros löytää uuden puolison, vai käykö niin, että uros löytää saman naaraan."

" Sinä olet romantikko," Maiju hengähtää, lyö minua kevyesti olkapäälle ja ottaa muutaman nopeamman askeleen naurahtaen.

Otan Maijun kiinni. Myönnän olevani romantikko.

Edessä on auto pysähtyneen toiselle puolelle tietä. Auton etuovi on auki, ja päästyämme lähemmäs huomaamme autossa olevan paksupartaisen lihavan miehen puhaltelemassa höyryä suustaan.
Metsästäjä? On sorsan ja hirven metsästysaika.

Mies tuijotti meitä kahta hetken läpsyttäessämme ohi. En tiedä porautuiko hänen katseensa selkääni, kun matka kulki eteenpäin.

"Yksinäinen mies?" Maiju kuiskasi minulle.
"En usko," sanoin," luulen että hän odotti kaveriaan."

"Uutisissa tuli joku juttu yksinäisyydestä." Maiju sanoi.

" Yksinäisyyttä on tutkittu paljon," minä sanoin," Joku turun yliopiston dosentti, varmaan nimi oli Niina Junttila, on tehnyt jonkun pitkän tutkimuksen ja oli sitä mieltä, että yksinäisyyden oireet ovat vuosien kuluessa tulleet pahemmiksi. Ihminen tuntee itsensä mitättömäksi, koska ei ole ketään, jolle olisi tärkeä. Ja monista on tullut yhteiskunnan vihaajia ja monet sortuneet juomaan tai muuhun vastaavaan, kun mitään vain ei ole."

" Tunnen oireet," sanoin." Minulla oli tosi yksinäistä lapsena, kun kaikkien mielestä olin pelkkä nolla. Kun olin päässyt pakoon koulukiusaamista ja sadistia ja muutin yksin asumaan joskus yhdeksäntoistavuotiaana, olin jumalattoman yksin. Sitä kesti vuosia. Tuntui kun minulla ei olisi mitään tarkoitusta elämässä. Ja kukaan nainen ei katsoisi minua."

" Mutta sinä selvisit siitä," Maiju sanoi.

"Olen selviytyjä tyyppiä kai," totesin," Jotenkin vain kitkuttelin ylös kuilusta. Mutta se jätti arvet. Ja se johti tähän päätökseen, jonka tein elämässäni."

" Niin, joku taisi sanoa, että sellainen päätös, jonka sinä teit on hidasta hautaan menoa," Maiju kuvasi elämääni.

" Välillä se siltä tuntuu, mutta kun ei oikeastaan välitä vaan antaa mennä ja ottaa sitä raivoa ja voimaa niistä tunteista, joita olen aikaisemmin kuvannut... Niin elämä kulkee oma virtaansa eteenpäin.

"Yksinäisyyttä tutkitaan, mutta mitä asialle meidän yhteiskunnassa oikeasti voi tehdä. Voi tietenkin hyssytellä, teidän ei pitäisi olla yksinäisiä. Mutta kun yhteiskuntamme suosii yksilöllisyyttä ja pinnallisuutta ja sitä, että vain itsestä pitää välittää... Mitä ihmettä täältä voi muuta odottaa kuin, että ihmiset ovat yksinäisiä. Minusta on kyllä ihme, että radikalistumista on suomessa niin vähän. Näin sadistisessa valtiossa, jossa opettajat lähinnä nauravat, kun lapsia koulussa pilkataan; naiset juoksevat sadistien perässä, ja itkevät sitten myöhemmin, kun elämä ei ollutkaan heidän kanssaan ruusuilla tanssimista - ja sitten niitä kivoja miehiä kaivattaisiin, mutta kivat miehet ovat jo lysähtäneet kasaan, kun heille ei ole annettu mahdollisuuksia... Miten helvetissä tällaisessa yhteiskunnassa, jossa vain kovat ja pahat ovat parhaita, voi mitenkään tehdä mitään yksinäisten hyväksi?"

" Sinä kuulostat kyllä aika radikaalilta itse," Maiju huomauttaa.

"Kuten tutkimus sanoi, yksinäisyys aiheuttaa melkoista katkeruutta ihmisessä. Ja Erityisesti katkeruutta niitä kohtaan, jotka ovat auttaneet kierteen pahenemisessa," sanon. Ääneni on vähän ärtynyt.

"Ihmissuhteet ovat vaikeita asioita," Maiju toteaa," Kaikkihan lopulta on vain ihmissuhteita."

" Tai sitä ettei niitä suhteita ole," minä lisään.

"Aamen," Maiju päättää tämän keskustelun.

Käännymme ympäri ja lähdemme juoksemaan takaisin mökille.
"Mites päivän muut uutisaiheet?" Maiju sanoo muina miehinä.

" Ai että Syyrian sota jatkuu ja venäjä ja usa syyttelevät toisiaan, että ihmiset radikalisoituvat sodan keskellä - aivan kuin sota itsessään ei tekisi ihmisiä epätoivoisia ja radikaaleja."

" Kai niitä iloisempia aiheitakin oli?"

" JVG:llä oli tänään suuri lausahdus: Julkisuus ei saa muuttaa sinua ihmisenä. Näin kirjoitti turun sanomat."

"No mitä tuumaat siitä?"

"Ihminen muuttuu koko ajan. Koko lause on naivi, mutta onhan siinä sellaista positiivista sanomaa. Voi vaikka ajatella, voi miten kiva kaveri olen."

Maiju naurahtaa. " Osaat kyllä tuon vähän negatiivisen ajattelun. Kaiva nyt esiin yksi positiivien uutinen."

Vaikea pyyntö, kun media pitää negatiivisista uutisista. Voiko positiivista olla, että mies joka raiskasi ja tappoi 16 vuotiaan tytön, joutui tänään vankilaan?

"Yksi positiivien juttu on tästä päivästä," sanoit äkkiä.

" No mikä se on?"

" Tänään on aurikoinen ja lämmin päivä. Kaikki voivat nauttia hyvästä säästä ja ulkoilla kuten me nyt,"  kerron.

" Brawo," sanoo Maiju.

"Tunnen itseni otetuksi, " totean. Olin keksinyt jotain positiivista median tekstitulvan joukosta.

" Oma uutinen on se, että eilen, sen jälkeen, kun olimme ohittaneet Hakkaraisen työmaan, kun lähdimme Karoliinan portailta..." aloitan.

" Siis sen Hakkaraisen?" Maiju kysyi.

" Juuri sen... vielä eduskunnassa... Mutta sen jälkeen, kun olimme palaneet mökille pelästyin järvellä kolmea kivärin laukausta. Tajusin silloin vasta elämässäni yhden asian," sanoin.

" Että sorsia metsästetään järvellä, missä on joutsenia, eivätkä joutsenet pelästy?"

" Luulen, että ase oli hirvikivääri ja kohde oli siis hirvi," korjaan.

" No minkä tajusit?"

" Että luoti lentää nopeammin kuin ääni. Kun laukauksen kuulee, on jo liian myöhäistä. Luoti on vähän niin kuin elämä. Kun isku tulee vasten kasvoja, on jo myöhäistä valittaa - kuten luotiakin on mahdoton aavistaa, koska laukausta ei ole vielä kuullut, usein elämääkin on oikeasti mahdotonta ennustaa."

Olemme taas mökkitiellä. Juoksemme kohti rantaa. Sauna on lämpimässä, joten saman tien pääsee huuhtelemaan vedellä hiet pois.

" Lopettiko tuo lause vihdoinkin tämän päivän keskustelun?"

"Kyllä, huomenna uudet jutut," sanon," Ehkä joku joskus kuuntelee meitä ja erehtyy tähän blogiin."

" Uskotko niin käyvän?" Maiju kysyy.

"Enpä tiedä," vastaan.