Pelko

Uusi päivä nousi ylös horisontin takaa. Avasin silmäni ennen auringon nousua ja katsoin kattoa. Miten ristiriitaisia päiväni ovatkaan. Kukaan firmasta ei ollut viitsinyt tai uskaltanut sopia lounassopimusta läheiseen pieneen lounaspaikkaan, jossa silloin tällöin kävimme. Heidän puolustuksekseen voi sanoa, että paikassa on vierailtu vasta jonkun kuukauden ajan.

Mutta jahkailu asiassa suututti minua. Kun pääsimme tällä kertaa lounaspaikkaan ja satuin olemaan ensimmäisenä jonossa, hoidin sopimuksen paikan kanssa. Hinnat laskivat puolellatoista eurolla.

Mutta illalla päästyäni kotiin kaikki mehut olivat minusta kadonneet ja uupumus vei minusta haluja tehdä niitä asioita, joita olin illaksi suunnitellut...
Siivoamista, pihan hoitoa, kirjoittamista....
No kirjoittaa jaksan aina, vaikka pakolla.

Maiju seisoi vieressäni. Olimme ulkona, jossa henkäilen ilmaa ja katson, miten läheisellä aukiolla oli kasa maataloukoneita keskellä kaupunkia. Erilaisia laitteita, joiden nimiä en tunnistanut mielessäni. Monet olivat jostain syystä punaisia. Mietin ja totean,,, kyllä punainen on noissa laitteissa jostain syystä kovin tuttu rivi.

" Täällä on kylmää," Maiju valittaa.
"Lämpö laski tänään alle nollan. Olemmehan jo lokakuun neljännessä päivässä," hymyilen merkitsevästi Maijulle,"Hiero käsiäsi yhteen, se auttaa kylmyyteen."

Maiju viittaa kintaalla sanoilleni.

" Mikäs on tänään tapetilla," Maiju kysyy.

"Ainakin ensimmäisenä pienet eläimet,"  sanon.

"Pienet eläimet?" Maiju kysyy.

"Mietin miksi niin paljon oravia ja siilejä jää oikeasti auton alle. Tunnustan kerran ajaneeni yhden jäniksen yli, joka pakon omaisesti juoksi renkaan alle, mutta olen aina onnistunut odottamaan, että orava on juossu tien yli tai väistämään siiliä. Mitä siis kertoo, että niitä kuitenkin näkee niin paljon tien päällä kuolleina?" selitän.

" Että ihmiset eivät näe niitä. Esimerkiksi näin syksyllä voi olla hämärässä vaikeata nähdä tien yli vilistävää oravaa ja erityisesti siiliä - eikö ne ole tummia jo ennestään," Maiju ehdottaa.

"Voi olla," sanon ja katson lasimaisesti eteenpäin.
"Tai sitten... tai sitten jotkut ihmiset eivät välitä tai oikein tahallaan ajavat niiden yli. Uskoisin että on ihmisiä, jotka nauttivat saadessaan ajaa eläinten yli."

"Onkohan?" Maiju miettii.

" Ihmiset kohtelevat toisiaankin kohtaan huonosti, niin eikö ole aika varmaa, että eläimiä ihmiset vasta huonosti kohtelevat." sanon," Ja tuskin siitä linnaan joutuu, jos autolla ajaa eläinten yli. Kukaan ei moiti. Se saattaa olla sadistin unelma harraste."

Olemme vaiti. Katselemme kuinka pilvet kerääntyvät taivaalla. Kylmä viima puhaltaa talojen lomasta. Satunnaiset kulkijat ovat pukeutuneet paljon vankemmin kuin vain viikko sitten, kun lämpötilat olivat aivan toista luokkaa.

Talvi oli tulossa.

" Tänään taas käsiteltiin sitä moottoritieampumista, jossa moottoripyöräpoliisi pelasti naisen ampumalla miehen," sanon. " Mitenkähän monta eläintä se mies oli tappanut harjoituksen vuoksi?"

Maiju ei sano mitään.

"Minäkin olen miettinyt," Maiju sanoo.

"Mitä olet miettinyt," minä kysyn vuorostani.
"Olen miettinyt, miten ihmiset suhtautuvat niihin kanssa tyyppeihin, jotka tulevat vastaan ja yrittävät katsella silmiin," Maiju sanoo.

"Ai," sanon vähän hämmästyneenä. Mietin hetken," Naiset ainakin nopeasti siirtävät katseensa pois ja muuttavat sen lasittuneeksi."

"Olet kokeillut?" Maiju kysyy.

"Aina kuin vastaan tulee todella hyvännäköinen neito," kerron ja virnistän.

"Ihan uusia piirteitä sinustakin löytää," Maiju ilmoittaa.

"Mutta kai ihmiset yrittävät olla varuillaan, jos joku yrittää tunkeutua mukavuus alueelle," sanon." Minä ainakin alan hermostumaan, jos minua tujotetaan. Ja varsinkin hermostun, jos seison ison joukon edessä ja minun pitäisi puhua jotain. Menen ihan jumiin ja alan kamalasti jännittämään."
"Eli ihmisiä siis alkaa pelottamaan, jos heitä tujotetaan?" Maiju mietti.
"Sehän on vaarallinen tilanne," sanon," Pedot tujottavat saalista. Ainakin oma esiintymispelkoni kai johtuu siitä, että pelkäsin lapsena niin paljon noita 'petoja'. Pelko on tiivistynyt minuun kiinni, eikä lähde millään pois."
"Auttaako tuohon itsensä ymmärtäminen?" Maiju kysyy.
"Mitä tarkoitat?"
"Tarkoitan, kun tietää, miksi pelkää, oppiiko pelkoa hallitsemaan," Maiju selittää.
"Kai jotain pelkoa oppii ymmärtämällä hallitsemaan, mutta... Mutta luulen, että sellaista selkäytimeen tarttunutta pelkoa ei opi pelkästään ymmärtämällä hallitsemaan. Luulen että se on vain voitettava ja opittava työtämään sivuun tai jotain sellaista..."
"Opittava hallitsemaan ihan vain tahdonvoimalla?" ehdottaa Maiju.
"Sitä tarkoitin," vastaan.
"Tämä keskusteleminenkin on ymmärtämistä," Maiju sanoo," Jos asiaa ei ymmärrä, sitä ei osaa edes tahdonvoimalla ensin voittaa." Maiju katsoo minua merkitsevästi.
Mietin hetken tätä toteamusta.
" Voit olla oikeassa. Eli kai kaikki asiat on ensin tiedostettava ja jotenkin ymmärrettävä, ennen kuin niiden kanssa osaa toimia." myönnän.
"Itsensä ymmärtäminen on tärkeä taito," Maiju toteaa kuin päättäkseen pohdinnan.

Niin harva oikeasti ymmärtää itseään, pohdin äännettömästi.

Mietin tätä päivää. Mitä kaikkea pelkäämistä oli maailmassa. Helsingissä uusnatsit ja oikeistoradikaalit ottivat kevyesti yhteen - uhkakuvia kotoisen maailman sekasorrosta. Pinnan alla kuohuu.
Kirkko aikoo auttaa niitä ihmisiä, jotka ovat paossa omaa maataan tai muuten vain ovat elinkeinopakolaisina. Vaikea kysymys. Ihmisiä pitää auttaa, mutta saman aikaan auttaminen tuo hätää muualle. Miten me osaamme elää tässä niin ristiriitaisessa maailmassa, jossa eturistiriidat lyövät yhteen ja itsekkyys hakkaa meitä.
Me pelkäämme samojen kauhujen tulevan luoksemme, kun autamme niitä, jotka pakenevat oman maansa kauhuja.
Me pelkäämme muuten vain noita kaukaa tulevia, sillä heidän tapansa ja kulttuurinsa ovat erilaiset.
Me pelkäämme, että meille käy huonosti ja joudumme vieraiden käsiin, kun maamme vallattaan käyttämättä aseita.
Me pelkäämme monia asioita tämänkin kysymyksen tiimoilta.
Me pelkäämme kaikkea, joka vähänkin voi horjuttaa elämäämme.

Olemme oikeasti varsinaisia pelkureita monella tavalla.