Naputtelen näppäimistöä.
Yritän tujoittaa kirkasta näyttöä, jossa vilisee kirjaimia.
Maiju, mielikuvitustyttökaverini, on kanssani. Hän on tyytyväinen. Olen taas kirjoittamisen parissa.
" Olin jo menettää toivoni," Maiju sanoo.
Katson Maijua ja lopetan kirjoittamisen.
" Tiedätkö mikä minua ahdistaa," kysyn Maijulta.
"No mikä?"
" Että kirjoitan roskaa. Kirjoitan ja kirjoitan, enkä saa koskaan mitään järkevää aikaa. En edes saa varmasti tätä teksistiä loppuun," totean ja osoitan näytöllä komeilevia kirjaimia.
" Sehän on vain puhtaaksikirjoittamista. Sinullahan on melkein kaikki jo koossa."
"Ja roskat on," sanon." Tässä riittää hommaa iäisyydeksi." vaikenen. " Ja aivan turhaan. Minun elämässäni asioistani ei ole välittänyt kukaan. Ei tästäkään kukaan välitä."
"No minä välitän," Maiju sanoo rauhallisesti.
Hymyilen. Niin sinä välität. Mielikuvituksessani. Muistan erään Stephen Kingin kirjan, jossa lopussa päähenkilö, kirjailija, tapaa karmivan kuvitelmansa ja saa tietää karmivan totuuden.
Maiju ei ole karmiva totuus kuitenkaan.
Onneksi.
"Olen aina kirjoittanut," sanon. " Vuosia. Se on ollut tapani päästä karkuun todellisuutta. Olla vapaa. Nähdä asioita toisella tavalla. Miettiä ja ymmärtää maailmaa." Laitain käteni poskiani vasten kirkkaan monitorin edessä.
"Olen vähän katkera," sanon," Luulen että olisin parempi kirjoittaja, jos elämäni olisi ollut parempi."
"Tai sitten et kirjoittaisi lainkaan," Maiju toteaa. " Ehkä sinulla ei olisi tarvetta siihen."
"Niin en tiedä. Tarvitaanko kirjoittamiseen traumaattinen elämä. Onko trauma kirjoittajan elämänvoima. Ei. En usko olevan niin." sanon. " Minä luulen, että olisin kirjoittanut paljon paremmin, jos minulla olisi ollut muusa, joka olisi rohkaissut minua..."
"Ja nainut kanssasi," Maiju ilmoittaa," sitä sinä oikeasti tarkoitat."
Kohautan olkapäitäni.
"En tiedä."
"Ehkä. Ehkä se olisi tuonut minuun tasapainoa. Tuntea, että minulla on oikeasti nainen."
Jatkan puhumista:" Mutta uskoin moraliteetteihin. Uskoin arvoihin, joita niin paljon mainostetaan. Avioliitto sitä ja tätä. Tutustua kunnolla ennen tiettyjä juttuja. Naisten kunnioittaminen. Ja niin edelleen. Uskoin herrasmiesarvoihin."
Olen hiljaa.
"Tällä hetkellä minulla oikeasti on olo, että sikana oleminen olisi ollut viisaampaa. Kadun että en ollut sika. Olisi vain pitänyt käyttää hyödyksi. " äkkiä olen täynnä kyyneliä.
Maiju silittää otsaani.
" Sinisilmäisyydestä ei ole joskus hyötyä." Maiju sanoo. " Oikeasti minun tulee sääli sinua."
"Mitä sääli auttaa," sanon ärtyneenä.
Maiju vetäytyy taaksepäin. " Ei sitten...."
Olen yllättävän ärtyneellä päällä. Minua ärsyttää kaikki.
Maiju kietoo kätensä ympärilleni.
Tätä minä tarvitsen. Halausta. Tunnetta, että olen yhtä.
Jotkut ihmiset sanovat, että eivät pelkää yksinäisyyttä. Epäilen ovatko he oikeassa. Kaikki ihmiset kaipaavat seuraa. Lopulta seurattomuus johtaa hulluuteen tai mökkihöperyyteen tai johonkin.
Yksinäisyydestä on tehty monta elokuvaa, joissa kaikissa ytimenä on ihmisen kaipuu. Kaipuu on niin kova, että hahmot luovat aina itselleen ihmisen vastineen jostain....
On vaikeata uskoa, että tuo juoni on keksitty ihan vain tyhjästä. Meillä kaikilla on tietty perusrakenne. Olemme kaikki tietyllä tavalla arvattavissa olevia olentoja. Meissä on lopulta vain vähän eroja.
"Mikä erottaa ihmiset toisistaan, Maiju?" kysyn.
Maiju pyörittää silmiään:" Mielipiteet? Ideologiat," hän hymyilee, " Ainakin minusta."
Katson Maijua ja mietin.
Minä olen autiolla saarella.
Olen autiolla saarella ihmisten keskellä.
Olen yksinäinen ihminen keskellä ihmisten tulvaa.
" Maiju," sanon.
"Niin," Maiju kysyy.
"Minä niin toivon, että voisit olla todellinen," ilmoitan.
"Hertainen sentään," Maiju ilmoittaa," Se olisi suunnattoman kivaa!"
Käännyn takaisin kirjoittamaan tekstiä näytölle. Minun kanssani keskustelee joku todellinen olento skypen välityksellä samaan aikaan. Hänellä on ilahduttavia ajatuksia.
Hän oikeasti tunne minua lainkaan, mutta hänen seurastaan on lohtua.
Ei tosin niin paljon kuin Maijun seurasta.
Mutta vähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti