keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Avioliitto

"Ostin nuorena yhden ruusun tytölle, johon olin mielettömän rakastunut," Kerroin Maijulle.

"Miten sööttiä," Maiju sanoi.

"Niin, sille ruusulle kävi vähän huonosti. Matka oli pitkä ja sillä oli hieman huonot oltavat. En itseasiassa edes tiedä, miten huonossa kunnossa se oli, kun annoin sen tytölle. Luulen, että hän heitti sen roskikseen saatuaan sen."

"Johtiko se mihinkään?" Maiju kysyi.

Puristin päätäni.

"Pelkkään päänsärkyyn. Tyttö alkoi välttelemään minua, ja itkin monina päivinä. Nuoruuteni ensimmäinen pettymys. Paras muisto oli itseasiassa tuon ruusun ostaminen. Minua hermostutti ja ironista oli, että ruusu oli lopulta vain pelkkä kulutusjuttu, jota kukaan ei arvostanut. Sääli." kerroin.

Olimme katsomassa, miten hämärä laskeutui taivaalle auringon mennessä uneen.
Olimme keskellä metsää, pienellä kukkulalla, joka nousi puiden yläpuolelle, mutta silti keskellä metsää. Niin keskellä, että Maiju sai hätistellä iniseviä hyttysiä tiehensä.

"Olen koko elämäni miettinyt miehen ja naisen suhdetta. Miettinyt, miten ihmiset kohtelevat usein toisiaan kuin kertakäyttötavaraa, ja tiedätkö mihin olen päätynyt?" kysyin Maijulta.

"No?" Maiju kysyi.

" Katollinen kirkko on oikeassa. Avioliiton pitäisi olla pysyvä asia. Sen pitäisi olla sellainen liitto, jota vain ei pysty purkamaan. Ei mikään vahinkopäätös. Ei mikään kulutustavara, joka käydään ostamassa kaupasta ja heitetään roskiin. Avioliitto ei ole ruusu, joka annetaan vähäksi ajaksi ja joka sitten kuihtuu, koska sillä ei ole juuria - ja heitetään roskiin. Avioliiton pitäisi olla ihan elävä ruusu, jota ei ole leikattu pensaasta, vaan se kukoistaa pitkään - ihan vaikka siinä ei olisi kukkia," selitän.

"Kaunis ajatus," Maiju hymyilee.

Nostan sormeni ylös.

"Mutta..." sanon.

"Mutta?" Maiju katsoo minua odottaen.

"Mutta avioliittoa ei saisi solmia myöskään suin päin. Pitäisi olla pitkä kausi, varmaan pari vuotta, jona pariskunta katsoisi haluavatko he elää yhdessä. Sellainen esiavioliittokausi. Kaiken pitäisi sinä aikana olla niin kuin avioliitossa. Se voitaisiin jollain tavalla vaikka solmia, mutta se ei siltikään olisi avioliitto vielä, mutta se voisi olla kuin avioliitto. Silloin ihmiset ehkä pääsisivät selvyyteen ovatko he oikeasti luotuja toisilleen. Niin pitkän ajan kuluessa selviäisi moni asia. "

" Voi olla, että maassa ei olisi kovin paljon avioliittoja tuollaisen ajatuksen jälkeen," Maiju sanoi.

"Niin tällaisessa maailmassa... voit olla oikeassa. Mutta uskon, että ainakin ne, jotka oikeasti rakastaisivat toista ihmistä eläisivät onnellisena. Ja sitten ne ihmiset, joissa on jotain vikaa ja jotka eivät pääse naimisiin - he erottuisivat joukosta selkeästi."

Maiju puristi päätään:" Mutta mihin tuollainen järjestely auttaisi? Ihmiset eivät pääsisi naimisiin, koska harrastavat lyhytaikaisia suhteita ja syyttelevät niistä toisiaan. Syntyisi aviottomia lapsia. Avioliitto menettäisi merkityksensä."

" Nykyäänkin ihmiset harrastavat pikasuhteita. Tekevät lapsia ja eroavat saman tien. Mutta ideani auttaisi siihen, että arvomaailma muuttuisi. Meillä olisi jokin instituutio, joka olisi oikeasti pyhä. Instituutio, joka olisi tavoittelun arvoinen. Emme voisi enää heittää vitsiä: Hänestä tulee pian ex:äni - koska avioliitosta ei enää voisi erota. Ehkä oppisimme arvostamaan kauniita asioita..." selitän.

"Minua ainakin masentaa seurata, millainen tämä ihmissuhteiden kulutusyhteiskunta on." sanon. Olen hiljaa ja jatkan:" Ja kaiken keskellä olen minä,joka ei ole koskaan saanut kokea oikeaa rakkautta. Ehkä oikea rakkauskin saisi mahdollisuuden, jos olisi jokin instituutio, joka voisi oikeasti olla rakkauden toteutuma."

"Kuulostaa idealistiselta unelmalta," Maiju sanoi.

Nyökkäsin:" Niin tällaiset unelmat usein ovat utopioita. Lopulta näissä on jotain pahasti vialla. Mutta mitä maailma olisi ilman unelmia ja toiveita ja uskoa. Jopa minun kaltainen ei-kehenkään luottava ja täysin uskonsa maailmaan menettänyt kurja olento, voi unelmoida jotain."

Maiju pörrötti hämärässä hiuksiani.

"Tietenkin saat. Unelmoida aina voi. Ja uskoa ihan mihin huvittaa," hän totesi.

Jatkoimme auringon laskun seuraamista. Jostain kuului tuulen huminaa. Jokin pieni eläin rapisteli metsässä. Lintu visersi alakuloisen soinnun.

Luulen, että se oli punarinta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti