Puut olivat tien laidalla kivan keltaisia.
Asfaltti oli vähän märkää.
Ilman aisti tuulilasin toisella puolella olevan puhdasta.
Täydellinen syyspäivä.
Saavuimme Tampereen ja Helsingin väliselle moottoritielle me kolme, minä, autoni ja mielikuvitustyttökaverini. Tämä oli se tien pätkä, jossa sai ajaa kovaa.
Ei niin kovaa kuin sielu sietää, mutta kovaa suomalaisen tiekulttuurin hormein.
Moottoritie.
Ohitin pari autoa, hieman ylinopeutta ajaen. Kumpikin autoista ajoi edessäni nopeudella, joka vain oli vähän hitaampi kuin omani.
Heti kun olin autot ohittanut ja päässyt niiden eteen, kumpikin kiihdytti vauhtiaan ja ajoi ohitseni.
Sitten autot taas hidastivat.
Maiju, mielikuvitustyttökaverini sanoi:" Mitäs tämä on?"
Ajoin autojen ohitse ja sama toistui.
"Eräs tuttuni aikoinaan harrasti näillä teillä autojen kanssa kilpailua... siis nopeudesta. Hänellä oli auto, jossa oli tehoa hieman tavallista romua enemmän. Siis enemmän kuin tässä mopossa, jota nyt ajan," kerroin Maijulle. " Hän kertoi, että tavalliset autot hyytyvät siinä 180 kilometrin paikkeilla."
" Minusta näyttää, että nämä tyypit yrittävät usuttaa kilpailemaan kanssaan," jatkoin.
"Ajaa," Maiju sanoo.
"Minusta tuo on huvittavaa. Haastaa tällaista mopoa kilpasille. Eli todennäköisesti nuo kaverit kaipaavat itsetunnon kohotusta," totean. Jään roikkumaan autojen taakse. " Jos tuotettaisiin heille pettymys," sanon hymyillen
Mutta tässä voi kysyä, miksi kiusaaminen on ihmisistä niin tärkeää? Mitä tyydytystä tuottaa tuottaa tuskaa muille ihmisille? Varsinkin kun jotkut ovat jo ennestään kokeneet tuota tuskaa niin paljon.
No, tuo ei ollut matkani pääasia.
Olin matkalla tapaamaan ihmistä.
Siis oikeaa ihmistä.
Nuorta naista, jonka kanssa olimme jutelleet virtuaalisesti muutama vuosi, ihan niitä näitä.
Ihan vain tapaamaan. Juomaan jotain, puhumaan ja sitten sanomaan hei, hei.
Lopuksi kevyt hali ja hän menee ostamaan vaatteita ja minä menen syömään jonnekin, koska en ole ole syönyt mitään koko päivänä tämän niin tärkeän tapaamisen takia, jolla oikeasti ei ole mitään merkitystä minulle.
Saan vain ajamisen riemua ja sitten voin tovin katsoa toisen ihmisen silmiä.
Minun kohtaloni.
Osaan vain luoda itselleni ystäviä, mutta en ihmisiä, jotka kaipaisivat kosketustani....
Paitsi tietenkin Maijun.
Mitähän tämä kohteeni mahtaisi ajatella, jos tietäisi, minulla olevan mielikuvitustyttökaveri.
Maiju seurasi autoja, jotka yhä köröttävät edessäni. Jostain paikalle saapui valkea bmw, jolla oli kaasu päällä.
Valkeat kuoret vilahtivat minun ja kaksikon ohi.
Kaksikko nosti nopeutta.
Heillä oli uusi uhri.
" Siis miten tuollaisia ihmisiä voi olla?" Maiju kysyi.
" Ystäväni kertoi minulle kerran, että ei aio päästää poikaansa rattiin, ennen kuin poika on oppinut kunnioittamaan ihmisiä.
" Lisäksi hän taisi sanoa, että liian nuorille ei saisi antaa autoa, jotteivät nämä toteuttaisi hulluja juttuja."
" No selvästi hulluja kuitenkin riittää," Maiju lausui ja seurasi, miten pari valjakko leikki bmw:n kanssa kaukana.
" Olen nähnyt näitä hulluja ennenkin," sanoin," kerrankin kun matkustin jonkun aikaa tätä väliä, mitä nyt ajetaan, yksi valkea pikku bussi harrasti tätä samaa leikkiä kanssani. Silloin minulla oli kimppakyytiläisiä auto täynnä. Kaikki naisia. Piti olla vähän maskuliininen, joten ohittelin ja tulin ohitetuksi monta kertaa. Näitä näkee silloin tällöin. Ja kaikenlaisia muitakin. Näistä voisi koota oman tarinapankkinsa, hullut tienpäällä."
Maiju tirskahti.
Katselimme autojen leikkiä yhä etäämpänä.
Mieleen tuli lasten elokuva, se missä autot puhuvat ja tekevät asioita. Siellä oli nyt kolme autoa leikkimässä kuin pikku lapset.
Jotenkin huvittavaa.
Olisin halunnut kertoa henkilölle määränpäässä autoista, mutta hän oli niin innostunut kertomaan itsestään ja parin päivän tapahtumista, että jätin aiheen sivuun.
Keskustelu ei oikein saanut tasapainoa.
Luulen, että toinen osapuoli hermoili.
Luulen, en tiedä.
Takaisin paluu retkellä näin useita ratsioita tien laidalla ja pohdin, oliko kaksikko joutunut setä sinisten hoiteisiin.
Hullut harvoin joutuvat.
Heillä on hullujen tuuri.
Sellainen suojeluspyhimys, joka suojelee kanssa humalaisia, huumehörhöjä ja pahatekijöitä - ja erityisesti naisten pahoinpitelijöitä.
Samainen suojeluspyhimys pitää huolta, että minun elämäni on surkea ja tuskainen. Olen varma tästä asiasta.
Onneksi Maiju suojelee minua....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti