Pahat perivät maan

"Olet väsynyt," sanoo mielikuvitustyttökaverini. Hän silittää tukkaani, nyppii hiuksia kuin yrittäisi ottaa pois jotain päästäni. Hän pyörittää lyhyitä hiuksiani, ja se tuntuu minusta ihanalta.
"Niin olen." sanon.
"Miksi?"
"Yksi tyyppi kertoi, miten heidän lastensa koulussa oli jaettu palkintoja urheilukisan kolmelle parhaalle ja jotkut vanhemmat olivat nähneet punaista," kerroin.
"Olet murheellinen palkintojen jaosta? Miksi?" Maiju kysyy.

Olen hiljaa.
"Minä ymmärrän heitä," sanon," Heitä, jotka nostivat mölyn asiasta. Ymmärrän oikeasti hyvinkin."
"Kerro."
"Lapsena aina kaikki oli kilpailua. Kaikkien oli oltava parempi kuin minä. Minua oli hyvä kiusata, sortaa ja ennen muuta minulle oli hyvä nauraa," kerroin. " Tuollainen kilpailu on omiaan herättämään joissakin ihmisissä kiusaamishenkeä."
Hymähdän itsekseni.

"Tietenkin kilpailussa menestyminen pönkittää itsetuntoa, mutta se pönkittää vain niiden itsetuntoa, jotka ovat siinä hyviä. Ei niiden, jotka eivät ole hyviä," minua kirpaisi muistot lapsuudesta.
Minua värisytti muistojen kokoelma, joka sukelsi jostain syvältä sisältäni ylös ja potkaisi minua niin lujaa, että sattui.

Sitten tajusin yhden asian.
" Itse kilpailu taitaa olla se joka pönkittää itsetuntoa. Se että voi potkia muita alleen. Palkintojen jakoa kukaan ei taida muistaa, mutta jokainen muistaa, kuka tässä kilpailussa ja niissä kaikissa muissa paras. Kuka on se joka pitää palvoa..."

Tajuan äkkiä, että mölyn nostaneet olivat tavallaan kaksinaismoralisteja. He hyväksyivät kilpailun, mutta eivät palkintojen jakoa. Miten palkintojen jako itsessään mitään muuttaa. Kaikki tietävät kuka oli paras ja kuka huonoin. Lapset nauravat pitkään huonolle ja ylistävät parasta. Itse palkinto...

Sivuseikka.
Koko kilpailuhan olisi pitänyt kieltää, eikä vain höyrytä palkintojen jaosta.
Kilpailu itsessään herätti kiusaamishalua, ei palkinto. Palkinto oli vain jäävuorenhuippu.

"Mitä tämä yksi tyyppi, joka tästä kertoi. ajatteli asiasta?" Maiju kysyi.
" Hän ajatteli, että kilpaileminen on hyvä asia. Hän oli aina pitänyt kilpailemisesta. Kilpaillut paljon eri urheilulajeissa ja oppinut kestämään kilpailemista voittamalla ja häviämällä. Varmaan samaan aikaa sortamalla muita huomaamattomasti..." En uskonut viimeiseen ajatukseen, mutta en myöskään tiennyt eikö se olisi totta. Katsoin Maijua," Hän onkin vahva tyyppi. Selviytyjä."

"Sinäkin olet selviytyjä," Maiju huomauttaa.
"En samalla tavalla. Minun elämäni on ollut selviytymistä surusta, ikävästä, tuskasta ja pettymyksistä ja yksinäisyydestä. Joidenkin selviytyminen elämästä on aivan muunlaista. Hän on selviytynyt kilpailuhetkistä; siitä miten itsetunto on parantunut, ehkä pikku perheriidoista; lasten kasvatuksesta; siitä, että vaimo ei aina ole antanut... Tuollaisista jutuista, joista olen saattanut elämässäni vain unelmoida."

Minua alkoi naurattamaan.
"Mikä noin hauskaa on."
" Joillakin ihmisillä on ollut niin sanotusti traumaattinen elämä. He ovat törmänneet pariin pikku ongelmaan ja valittavat niistä kaikille ihmisille. Ja sitten on sellaisia ihmisiä kuin minä, joiden elämä on ihan paskana... Ja nämä traumaattiset tyypit valittavat heille... Mieleeni tulee vertaus," sanon. " Se on aika julma vertaus. Eikä sitä oikeastaan ole kovin helppo ymmärtää."

"Minä pidän mustasta huumorista," Maiju sanoo.

Katson Maijua silmiin. Kauniit silmät, kuten olen aikaisemminkin sanonut.
Kerron.
"On nälkään kuoleva ihminen aidatun alueen ulkopuolella. Alueen sisäpuolella on yltäkylläisiä ihmisiä, jotka ahmivat ruokaa. Nämä ihmiset menevät ja valittavat nälkäiselle, miten pahalta ruoka maistuu. He eivät kuitenkaan tarjoa ruokaa kuolevalle. He vain valittavat tälle. Käyttävät häntä seinänä ja käyttävät hänen viimeisiä hetkiä hyväkseen olemattomaan murheeseen.... He ovat kuin vampyyreja."

Katson Maijua silmiin.

" Näin minä ajattelen monista ihmisistä. He näkevät surkeutta omista pilvenpiirtäjistään joka päivä. He valittavat omaa hyvin vointiaan, eivätkä oikeasti välitä pätkääkään toisten pahoinvoinnista - siitä ei ole mitään hyötyä heille."

"Itsekkyyttä?" Maiju sanoo.

" Sellaista se on." sanon," Mietin toisinaan millainen itsekäs olento minä olen..."
Hymisen ja jatkan:" Yritin päästä vapaaehtoiseksi jonkun aikaa sitten. Auttamaan ihmisiä, joilla on hätä. Vaikka kuuntelemaan heitä. Siitä huolimatta, että itse puhun mielikuvitustyttökaverille ja yritän selvitä päivästä kunnialla eteenpäin." Ääneni vaimeni loppua kohden.
Naurahdin uudelleen.
"En ollut soveltuva. No, ehkä todellakaan en ole soveltuva..."

"Sinä halusit päästä mukaan johonkin ryhmään. Kuulua jonnekin, eikö niin?" Maiju toteaa.
Nyökkäilen.
"Niin, ehkä ryhmään kuuluminen on ihmiselle tärkeää. Jos nälkään kuoleva otettaisiin ylensyöjien joukkoon, hän paitsi jäisi eloon, tuntisi kuuluvansa jonnekin. Ehkä hänestä myös tulisi itsekäs, koska muu ryhmä on sellainen. Iroonista...."

" Uhrista tulisi saalistaja." Maiju pyöritti sanoja. " Jotain sellaistako tarkoitat."

"Tarkoitan, että elämme tosi oudossa paikassa. Opettaja, joka järjesti palkinnonjaon urheilukilpailussa, uskoi olevansa hyvä ja kannustava. Mutta kannustus samaan aikaan ryttää alleen heikkoja. Onko opettaja siis kiusaaja? Vaikka hän uskoo olevansa hyvä."

" Hän on tyhmä?" Maiju sanoo.

"Ei, me kaikki olemme tyhmiä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Hyvät teot ovat pahoja toiselle. Pahat teot ovat hyviä muille."

Menen ihan hiljaiseksi.

"Tämä on ihan kamala paikka," sanon itku äänessäni.
"Sinulla on vain niin paljon pahaa takanasi," Maiju silittää hiuksiani," Toivoin oikeasti, että voisit vain unohtaa kaiken ja olla onnellinen."
"Niin," vastaan vaimeasti.
" Jos kuuluisin oikeasti johonkin joukkoon, josta saisin kosketusta ja rakkautta, voisin olla onnellinen. Mutta voisinko muuttua samalla hirviöksi?"

"Sinun pitää ryhtyä hipiksi!" Maiju kihahtaa." Unohdat kaikki nuo pimeät ajatukset ja keskityt vain olemiseen."

" Hippien kausi on ohi," totean." Ja hipit eivät koskaan olleet oikeasti onnellisia. He vain käyttivät aineitaan."
"Kyllä heidänkin joukossa varmasti oli onnellisia," Maiju huomauttaa.

"Mutta mihin lopputulokseen tulit tässä kilpailijoiden palkitsemisjutussa?" Maiju lisää.

" Samaan kuin aina ennenkin. Maailmassa vain pahat pärjäävät. Naiset pitävät pahoista, pahat runnovat muut alleen ja menestyvät parhaiten. Ja pahat voittavat urheilukilpailut ja saavat palkinnot. Ja heitä tukee se parhaan näköinen naisopettaja, joka palkintoja jakaa. Ja jakaa sitten myöhemmin muutakin heille."

"Paska maailma." Lisään lopuksi.

"Aamen," sanoo Maiju, mielikuvitustyttökaverini.

Ilman Maijua sekoaisin varmaan lopullisesti.
Mutta Maijun kanssa olen jo seonnut lopullisesti.
Maailma on erityisen kiero paikka.