Tekstiä

Istun taas koneen vieressä. Sormeni ovat näppäimistöllä, ja olen luonut tekstiä omalle palvelimelleni. Olen toteuttanut itseäni, ja tunne astuneeni askeleen pidemmälle yhdestä monista tavoitteistani.

Maiju istuu vierelläni, ja lukee tekstiäni.Hän ei hymyile, ei ole vihainen, ei naura eikä arvostele. Hän vain on olemassa mielikuvituksen pohjilla.

"Tänä aamuna selasit taas blogeja," Maiju toteaa," Löysitkö mitään?"

Otan käteni pois näppäimistöltä.
Parannan asentoani.
Puhun.

" Sitä tavallista. Iso joukko ihmisiä tykkää kuvailla kauniisti koristeltuja huoneita ja kehua itseään. He saavat kovasti innokkaita kommentteja, joissa tavaroita ja esineitä ihastellaan." kerron.
" Toiset esittelevät vaatteita. He saavat myös paljon huomiota, ja jotkut kai rahaakin huomiosta. Ehkä koristeiden esittelijät ja vaatteiden esittelijät saavat jollain tavalla blogaamisesta rahaa molemmat."

Pohdin ajatusta:" Onhan se kiva varmasti olla ammattiblogaaja. On paljon kameran takana tai edessä, ja ehdottomasti voi keskittyä kuvien tekemiseen, ei kirjoittamiseen."

" Olet sitä mieltä, että kuvilla tienaa rahaa, mutta tekstillä ei?" Maiju kysyi.

" Ehdottomasti. Kuka olisi valmis maksamaan tylsää tekstiä omista asioistaan kirjoittavalla blogaajalle mitään. No ovathan jotkut oman elämän seksisuhteista kertovat naiset houkuttelevia kohteita, joten voihan olla, että he mainoksien avulla voivat saada vähän tuloja... Mutta luulen oikeasti sen olevan marginaalista...." pidän tauon. Teen korjauksen ruudulla olevaan tekstiini. Mietin, että pitäisi tehdä oikoluku tähän asti kirjoittamaani uusiin kappaleisiin, sillä vaikka katseeni alla ne ovat täydellisiä, niin kummasti oikolukuohjelmat löytävät niistä niin suuren kasan kirjoitusvirheitä, että pahaa tekee.

" Paitsi jos kirjoittaa tosin hyvin aiheista, jotka ihmisiä kiinnostavat," Maiju toteaa.

" Ihmisiä ei oikein kovasti lukeminen oikeasti kiinnosta. Kuvia on niin paljon helpompi lukea ja reseptejä toteuttaa," minä epäilen.

" Älä nyt," Maiju pistää vastaan," Eivätkö julkkisjuorut ole aina kiinnostaneet ihmisiä. Ja kuten äsken sanoit, seksi kiinnostaa sekä miehiä että naisia jollain tavalla vuoren varmasti."

"Pitäisikö minun kirjoittaa seksistä?" kysyn Maijulta.

"Sanoin vain, että aihe kiinnostaa, en käskenyt kirjoittaa," Maiju korjaa.

Olen vaiti tovin.

" Mutta jotkut kirjoittavat kauniita pieniä osioita omasta elämästään. Sellaisia, missä kerrotaan; miten lapsi on mennyt kouluun; miten häitä valmistellaan; millaisia kuntotuloksia on tehnyt; tai melkein mitä vaan taivaan ja maan väliltä."

" Itseasiassa Netti on täynnä ihmisten kirjoittamaa tekstiä, josta voi lukea miljoonia ajatuksia ja mielipiteitä kaikista arkielämän asioista... Ja mikä tärkeintä voi lukea samoja ruokareseptejä monenkertaisesti ja tutustua juuri tämän vuoden muotiin kyllästymiseen asti." lausun. " Ehkä luen blogeja, koska niitä voi aina ihmetellä. Ja samalla pikkuriikkisesti toivon, että joku lukisi minun blogiani ja ymmärtäisi edes vähän."

" No onko lukenut?" Maiju tiedustelee.

"Olen aika mitättömyys näiden muotitietoisten blogaajien metsässä," sanon.

" Mutta sinulla onkin jotain kovempaa muualla kuin blogissa," Maiju huomauttaa.

" Niin, ehkä," sanon. " Olen kuitenkin ajatellut muuttaa vähän kirjoitustapaani täällä blogissa."

" Jukrat," Maiju huudahtaa," Miten?"

" Jos itse luen näitä joskus, niin olisi kiva kytkeä teksti arkipäivään... Eli kytkeä tekstiin enemmän, mitä tuolla ulkona on tapahtunut. Miettiä miten eduskunnan kyselytunnilla Soini ja Orpo istuivat rinnakkain parhaina kavereina, mutta istunnon ulkopuolella lehdet vihjailevat poliittisesta naijailusta. Voisi liittää tekstin pohtimista, miksi Suomen ohjuskokeet kerrottiin lopulta, vaikka niitä oli pidetty salassa jonkin aikaa. Kenelle oli tärkeää, että niistä kerrottiin ja miksi? Vai oliko se sattuma."

"Päivän poliittisia siltoja," Maiju hymyilee.

" Niin," sanon, " mutta vähän erillä tavalla. Ei sitä jaksa alkaa politiikasta kirjoittamaan tai pohtimaan syviä ulkomaiden asioilla. Mutta tekstin sitominen aikaan voisi olla kivaa, sillä tulen kirjoittamaan tähän blogiin ja paljon tulevaisuudessa."

Maiju ei kommentoi.
Minä katson tekstiä. On noustava kohta pois koneen äärestä ja mentävä töihin. Ja pian on viikonloppukin. Auton moottori saa taas käydä. Syksyinen pimeys yllättää tien päällä.
Normi arkea, joku sanoisi.
Hauska sana, Normi. Se on jotenkin uinut sanavalikoimaani jostain. Sana ei kuulu minun normaaliin varastooni - tai ei ole kuulunut. Nyt se varmaan kuuluu.

Sellaista.