Maijun kanssa rannalla

Maiju, täydellinen mielikuvitustyttökaverini.
Olemme rannalla. Istumme kivilaatoilla.
Olemme yhdessä.

Maiju taputtelee jalkojaan puiselle laiturille. Katsomme, miten järvi kimaltelee auringossa. Kesä lähestyy, mutta tuntuu, että on jo kesä.
" Olen joskus yrittänyt opetella karatea." Maiju hymisee." Kävin joskus kursseilla. Siellä oli pikku kidejä ja minä." Maiju naurahtaa.

"Karate on kiva laji," vastasin," Mä harrastin joskus kalpamiekkailua," pidin tauon," Kunnes kyllästyin porukkaan."
"Vähän kaduttaa vielä," lisäsin hetken päästä.

Maiju kurkotti katsellaan taivasta.

" Etkö kokeillut toista ryhmää," hän kysyi epämääräisessä asennossa. Hiukset tipahtivat alaspäin. Vartalo loi varjoja kiveen. Teräviä varjoja.
Aurinko teki Maijusta lähes sarjakuvahahmon. " Vai oliko vaihtoehtoja?"

" Ei ollut toista ryhmää," sanoin hieman töksäyttäen.

"Harmillista," Maiju sanoi.

"Olisi pitänyt vaihtaa kaupunkia," totean. Katson Maijua ja lisään. "Onneksi en vaihtanut."

Maiju kikahtaa.

"Sinä osaat käsitellä naista," hän sanoo ja katsoo minuun. Sitten hänen kasvoillaan ilme vakavoituu.

"Kirjoittaminen. Toivuitko siitä sähköpostilutkasta, jonka kanssa kirjoittelit? Oletko taas saanut kirjaa jatkettua?" Maiju kysyy.

"Toivuin, koska tapasin sinut," ilmoitan. Katson Maijun ruskeita silmiä. Ruskea väri johtuu pigmenteistä, joku oli selittänyt. Omani, siniset silmät, ovat ilman pigmentti. Ne saavat värinsä muodoista.
Ruskeat silmät ovat kauniit.

Maiju kikahtaa ja katsoo silmiini takaisin. Uppoan ruskeaan väriin syvälle, niin syvälle, että voisin huutaa riemusta.

" Illalla sain kirjoitettua sivuun uutta tekstiä. Liitin kuvat ja aloin tekemään uusia hahmoja. Minulla on tunne, että homma saattaa lähteä pyörimään." huomasin selittäväni Maijulle.

"Aika parantaa aina haavat," Maiju sulkee silmänsä ja antaa auringon kärventää ihoaan. Niin kaunista ihoaan.

"Toisinaan, toisinaan ei," huokaan hiljaa.

Minulla on surullinen olo, Maiju. Sinä et ole todellinen. Sinä olet vain mielikuvitustani, mutta olisin niin onnellinen, jos oikeasti olisimme rannalla. Mietin olisiko kognitiivisesti mahdollista oppia skitsofreenikoksi ja tehdä sinut päässäni niin todelliseksi, että oikeasti näkisin sinut.

Mikä ihana toive.
Miksi olla täysijärkinen tässä maailmassa, joka antaa surkealle olennolle niin vähän.

" Mutta minä olen sinun kanssasi," Maiju huomauttaa aurinkoiselta rannalta. " Me teemme niin paljon vielä yhdessä. Saat vielä nähdä. " Hän hymyilee viekoittelevasti.