Aamu

Aamu alkoi.
Avasin silmäni, ja mietin:"Taas yksi aamu!"
En miettinyt positiivisessa mielessä.
Ehdoton toiveen olisi ollut, että aamu olisi alkanut jossain muualla, ja olisin toinen ihminen herätessäni.

Nousin ylös ja mietin edellistä työpäivääni, joka raunioitti mieltäni. Niin monta ratkaisematonta asiaa.

Miten moni ihminen herää tällainen samanlainen ajatus päässään?

Minulla on kysymys Maijulle, mielikuivitustyttökaverilleni.
" Kerropa, miksi jotkut ihmiset pitävät sadismista?"

"Olipa outo kysymys näin aamun alkuun," Maiju nostaa silmäkulmiaan. Hän on ilmestynyt tyhjästä. Aamutakki päällään. Tukka sekaisin. Silmät vähän punaiset ja niissä oli merkkejä unesta, vaikka on aika epäselvää, voiko mielikuvitustyttökaveri oikeasti nukkua.

" Minulla nyt on sellainen tunne, että kaikki naiset ovat sadisteja," kerron.
"Aika moinen yleistys," kikahtaa Maiju. " Olenko minä sadisti."

"No sinä nyt et voisi olla sadisti," sanon," Tai voisit, jos olisin masokisti. Tai voiko olla että kaikkien miesten pitää olla masokisteja, jotta voivat kestää naisia?"

"Miksi olet sitä mieltä, että naiset ovat sadisteja?" Maiju tiedustelee minulta.

" Minulla on ilmoitus... jossain netin syövereissä... Kyllä sinä tiedät Maiju," kerron," Kaikki ilmoitukseen vastanneet ovat olleet enemmän tai vähemmän sadistin oloisia. Ilmestyvät paikalle iloisen tuntuisina ja sitten pom. Vaikenevat mitään sanomatta.
Kuin olisivat saaneet tarpeeksi kiusata ja seurata tämän jälkeen, miltä toisesta tuntuu, kun päättää olla sanomatta mitään."

"Etkö muka ole itse käyttäytynyt noin. Eikö tuo vain ole perusominaisuus ihmisessä?" Maiju huomauttaa.

" Minä olen aina antanut ymmärtää, että ehkä tämä oli tässä. Sanonut jotain, mikä antaa ymmärtää, että asia ei enää jatku. Naiset jättävät asian avoimeksi..."

" He ajattelevat varmaan, että tähän asiaan voi palata." Maiju sanoo.

" Voi palata, jos ei löydä jotain parempaa? Voi leikkiä hylkykappaleella, jos mitään muuta ei löydä?" totean.

"Ollaanpas sitä kovasti mustia taas tänään," Maiju katsoo minua tuimasti.

"Onko mieleesi tullut, että ilmoituksesi on vähän provosoiva. Se innostaa sellaisia tyyppejä, joilla on hermot kireällä ja haluavat antaa takaisin miessukupuolen edustajalle?" Maiju jatkaa.

" Niin, niin," sanon. " Miehet ovat sikoja ja niin edelleen..."

" Jotkut naiset oikeasti ajattelevat niin," Maiju sanoo.

" Tästä on puhuttu jo aikaisemmin," ilmoitan, " Noissa aikaisemmissa blogiteksteissäni. Olemme kaikki sikoja tavalla tai toisella. Puhutaan jostain muusta."

 "Itse aloitit," Maiju tökkää minua nyrkillä olkapäähän.

" Niin," sanon.

" Mistä haluat puhua?"

" Vaikka siitä miten surkea työpäivä on tulossa. Yritän korjata asioita, joihin ei ole ratkaisuja. Ja kaikki odottavat korjauksia. Ja kukaan ei ole testannut asioita kunnolla. Ja tunnen itseni pieneksi olennoksi, jota kaikki pian syyttävät, mutta kukaan ei ota vastuuta itselleen." totean.

" Ja jotkut ovat ihan hyviä tyyppejä. He vain eivät ole täysillä mukana pelissä. He ovat vain töissä."

Maiju katsoo minua.
" Ja sinulle työ on elämä."

"Enemmän tai vähemmän," sanon," Mitä muuta elämässäni on kuin työni? Ei juuri muuta."

"Joku voisi olla tuosta eri mieltä," Maiju lausuu.

" He seuraavat minua kaukaa. He eivät näe millaisessa tuskassa elän. He eivät näe, miten itken aamuisin, iltaisin ja miten yksinäinen olen.... Tai näkevät jos osaavat katsoa elämääni oikein silmin," murehdin.

" Heidän pitäisi nähdä, kuinka kävelen yksin pihalla korjaamassa asioita. Juoksen yksin lenkkipoluilla. Kävelen yksin kaupungilla. Teen yksin monia asioita. Olen aivan yksin suurimman osan ajasta. Kukaan ei auta minua. Kukaan ei liiku kanssani. Kukaan ei juokse kanssani. Kukaan ei kulje kadulla käsi kädessä kanssani."

" Ja kukaan ei lohduta minua, kun sadistit lyövät päätäni seinään. Niin se on ollut jo lapsesta lähtien," totean.

" Voi voi," Maiju sanoo." Yritäpä nyt ryhdistäytyä taas. Kohta sinun pitää heittää vaatteet päälle ja kiiruhtaa sinne töihin. Ja sitä paitsi tapaat ihmisen sunnuntaina... Et sinä täysin yksin ole."

" Se sunnuntain tapaaminen on jo etukäteen tietäen täysi floppi. Ajatus oli heti alkujaan floppi."

" No miksi?"

" Koska hän ei tiedä, minusta muuta kuin pelkkää pintaa. Jos hän tietäisi enemmän, niin emme edes tapaisi."

"Kuten että olet naimisissa? Jos hän tietäisi, millä tavalla olet naimisissa, niin hän ymmärtäisi. Muistatko sen Amerikkalaisen kaverin norjassa, joka kertoi olevansa naimisissa ja kertoi saman tien, että oli naimisissa, jotta joku suomalainen nainen pääsi opiskelemaan amerikaan. Sinun kohdallasi on vähän sama juttu. Kaikki ymmärsivät häntä." Maiju sanoo.

" Paitsi tämä minun juttuni on niin surkea, että tätä ei voi edes kunnialla kertoa," sanon.

" Ja niin olet päätynyt pysymään ikuisesti surkeana ja anonyymina ja varjoissa, koska kukaan ei hyväksy sinua?" Maiju kysyy.

" Niin olen," sanon," Minä tulen kuolemaan yksin ja valtio maksaa hautani. Tiedän sen jo nyt. Ja se minua surettaa eniten."

" No onneksi sentään olen minä," Maiju huokasee.

Nauran ajatukselle. Niin onneksi minulla on mielikuvitustyttökaverini.

Onneksi.